lauantai 10. toukokuuta 2014

Tarina säästämisestä

Pienestä pitäen olen pyrkinyt olemaan tarkka rahan käytössä. Lapsena säästäminen oli yhtäkuin säästöpossu ja pankkikirja. Yläasteikäisenä aloin pitämään kirjanpitoa tuloista ja menoista, niinpä ensimmäisiä kesätyörahoja alettiin käyttämään harkiten.

Vuonna 2003 aloitin amk-opinnot ja muutin vuokra-asuntoon. Vuokravakuustalletusta tehdessä kysyin pankkineidiltä miten kannattaisi pari tuhatta euroa sijoittaa. Vastauksena sain kuulla tarinan IT-kuplasta ja osakkeiden riskeistä. Silloin matkaan lähti Osuuspankin kuukausisopimus rahastosäästämiseen. "Aika on rahaa ja paljon aikaa on paljon rahaa".

Työelämään siirtymisen jälkeen Aleksandria alkoi soittelemaan ja tarjosi eläkevakuutusta. Nopean googletuksen jälkeen selvisi, että moiseen ei kannattaisi sekaantua. Nappasin kuitenkin OP:n koukkuun tuossakin ja niinpä eläkkeelle jääminen on tiedossa viimeistään 62-vuotiaana.

Osakesäästäminen tuli kuvioihin vuoden 2012 alussa. Tätä aikaisemmin kauhistelin kivijalkapankkien järkyttäviä säilytys- ja välityspalkkioita. Niinpä avasin salkun Nordnettiin ja aloin ostamaan kotimaisia osakkeita, ensimmäisenä Nokiaa ja Rautaruukkia ylihintaan. Oli siinä usko koetuksella kun puolen vuoden kuluttua sijoitukset näyttivät punaista. Laskuissa on oston paikka, sanotaan, joten ostin lisää tilaisuden tullessa jotta keskihintaa sai alaspäin.

Nykyisistä nettoansioista menee automaattisesti säästöön noin 20%, josta suurin osa Nordnettiin. Rahat menevät rahastoihin ja ETF:iin. En pidä säästämistä pakkomielteenä mutta vältän turhan ostamista, joten rahaa jää järkeviin hankintoihin tai lisäsijoituksiin. Ylimääräiset rahat laitan osakkeisiin tai tasapainotan rahastoja. Osakeostoissa järkevä minimisumma on hieman yli tuhat euroa, näin välityspalkkio pysyy alle prosentissa (max 9e). Tonni on myös pienin hankintahinta jonka voi vähentää myyntivoitoista, jos sattuu tekemään harhaostoksen.

Miten sijoitukset ovat sitten menneet?
OP-Tuottohakuinen-yhdistelmärahasto on ollut tyhjää parempi. Tällä hetkellä plussaa 14,3%. Tämä voisi olla enemmänkin plussalla, mutta vuonna 2007 nostin rahastosta 999e auton ostoon. OP-Eläkevakuutus on ollut pienoinen pettymys vaikka aloitin tuon vuoden 2008 lopussa, jolloin kurssit olivat maailmanlaajuisesti alhaalla, plussaa tällä hetkellä 10,0%. (n. 34% jos ottaa veroedun huomioon). Nordnetin salkku on vain 7,2% plussalla. Tämä voisi olla huomattavasti enemmän jos olisin sijoittanut pelkkään indeksiin, sillä kahden vuoden aikana olen hävinnyt selvästi Helsinkin yleisindeksille. Jatkossa ostan siis harkiten Suomi-osakkeita.

Tänä vuonna pääosassa on ollut ETF-kuukausisäästäminen db x-trackers MSCI World-rahastoon. Kesällä on tarkoitus ostaa tonnilla jotain osaketta. Loppuvuodesta aion ostaa osuuskorkoa maksavat S-ryhmän osuudet.

Lähivuosina olisi aikomus ostaa ensimmäinen sijoitusasunto, sekä jatkaa niiden ostamista 3-5 vuoden välein. Tähän tarvisi ensin kerätä hieman alkupääomaa sekä jatkaa pientä lisäsijoitusta alkuvaiheessa, mutta parin asunnon jälkeen nämä pitäisi alkaa jo tuottamaan passiivista tuloa.

Pitkän ajan tavoitteena on oravanpyörästä irtaantuminen. Töissä ajattelin kuitenkin käydä niin pitkään kuin se on mielekästä ja rahalle on oikeaa tarvetta. Tavoite on, että 15-20 vuoden jälkeen normaali päivätyö ei pitäisi olla enää pakollista, mikä osaltaan motivoi käydä töissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti