lauantai 13. syyskuuta 2014

Valmistautuminen isyysvapaaseen

Ensi viikolla pidän yhden viikon isyyslomaa. Kuopus on jo yli puolen vuoden mutta en ole "ehtinyt" pitämään aiemmin kuin yhden viikon vapaata. Tarkoitus on selvittää mihin aika kuluu. Isyysvapaan aikana tulee oltua paikalla periaatteessa koko ajan, mutta aina ei pysty olemaan täysin läsnä.

Työkseni teen tarpeeksi suunnitelmia ja aikatauluja, sekä parhaani mukaan niistä pidän kiinni. Kotona ollessani en halua tehdä kumpaakaan. Pitämällä kirjaa historiasta, voi oppia jotain tulevasta. Tarkoitus on myös laskea millaisella "tuntipalkalla" sitä vapaataan pitää.

Ajatus lähti liikkeelle kun vaimo ehdotti että hoitaisin isyysvapaalla yöherätykset. Vapaahan alkaa vasta maanantaina, mutta otin haasteen vastaan heti. Mukana haasteessa ovat 2½- ja ½-vuotiaat lapset.

12.9.2014
21:30 Esikoinen menee nukkumaan.
22:30 Kuopus menee nukkumaan. Itse kömmin nukkumaan tämän jälkeen.
0:05 Kuopus herää ja alkaa itkemään. Tassutus ja tutti tuudittavat untenmaille.
3:04 Kuopus herää jälleen. Tällä kertaa tarvitaan maitoa. Lapsi vaimon kainaloon tissille ja takaisin nukkumaan.
5:07 Esikoinen huutaa peittoa. Iso peitto on pesussa joten tänä yönä oli vanha ja pieni. Peitto on jalkapäädyssä mytyssä. Peittelen ja jatkamme unia.
5:34 Peittoa huudetaan jälleen. Tällä kertaa otan huoneestamme varapeiton.
7:01 Kuulua itkua mutta loppuu itsellään. Esikoiselle taisi tulla pissa vaippaan.

8:07 Kuopus herää, vaimo hakee kainaloon ja antaa tissiä.
8:30 Aamutoimet alkaa. Teen munakkaan itselle ja esikoiselle. Pari haarukallista ja omenamehu ovat hänen aamupalansa. Sitten menee rakentamaan junarataa. Itse alan tyhjentämään astianpesukonetta ja raivaan keittiön tasot ja tiskialtaan. Kone on taas puolillaan.. Putsaan leivänpaahtimen ja vien kaappiin. Vaimo antaa kuopukselle tissiä.
10:02 Kuopus alkaa vaatia päiväunille. Ulkovaatteet päälle ja vaunukoppaan. Simahtaa melkein heti. Esikoinen jatkaa omia leikkejään. Kerkeän ottamaan nopean suihkun ja pesemään hampaat. Nappaan vaatteita pyykkitelineestä ja puen esikoisen sekä itseni.
10:34 Pääsemme vihdoin ulos. Esikoinen ei halua leikkipuistoon, joten menemme vain vainuilemaan. Saapahan koira enemmän liikuntaa. Vaimo lähtee "tuulettumaan".
11:50 Saavumme kotipihaan. Olemme vielä hetken ulkona ja leikimme pihaleluilla. Kuopus jatkaa vielä uniaan.

12:05 Lounasta naamaan. Onneksi jääkaapista löytyi vaimon tekemää siskonmakkarakeittoa. Syöttöpuhaaksi se kuitenkin meni. Muutoin esikoisen lounas olisi ollut pelkkä voi näkkileivän päältä.
12:20 Kuopus herää hyväntuulisena. Kukapa ei yli 2h päikkärien. Sisällä vaipan vaihto, jonka jälkeen etsitään esikoisem kadonneita pikkuautoja. Kuopus tunkee suuhun mitä lattialta löytyy.
13:00 Kuopus alkaa huutaa ruokaa. Annan eilistä porkkana-parsakaalisosetta. Hyvin kelpaa, päälle pumpattua rintamaitoa.
13:45 Esikoiselle välipalaa; banaania, rusinoita ja Cashew-pähkinöitä.

14:00 Olisi päiväunien aika. Vaihdan kuopuksen vaipan ja pyydän esikoista menemään potalle. Potta ei tällä kertaa käy, vaan pitää päästä nurmipissalla. Noh, ulkona 20 astetta lämmin, joten mennään pihalle. Pisujen jälkeen pihaleikit taas kiinnostaa. Kastellaan kukkasia, järjestellään tavaroita ja sitten vielä hiekkalaatikolle.
14:34 Kuopus simahtaa olkapäälle. Laitan vaunuihin nukkumaan.
15:00 Esikoinen haluaa syliin. Lyhyen sylittelyn jälkeen kannan sisälle ja vien sänkyyn. Vihdoin alkaa omaa aika. Päätän mennä riippumattoon huilaamaan.
15:40 Kuopus herää, huilaukset huilattu. Vaimo on palannut kotiin, joten lapsi tissille.
16:20 Menen herättelemään esikoista. Normaalisti päiväunet on klo 14-16 välissä.

16:50 Päivällisenä on viisi päivää vanhaa makaronilaatikkoa. Itselle kelpaa hyvin mutta ei esikoiselle. Taitaa olla tarkempi haju/makuaisti kuin itsellä. Muutoin makaroonilaatikko on suurta herkkua.
17:20 Vaimon tekemä omena-kaurapaistos valmistuu. Tämä kelpaa esikoiselle kermavaahdon kanssa.
17:45 Koko porukka ulkona. Minä lähden esikoisen kanssa pyörällä, vaimo vaunun ja koiran kanssa kävellen. Määränpäänä vähän kauempana oleva leikkipuisto. Paluumatkalla käymme hakemassa limpparia. Illalla aiotaan tehdä pitsaa.
19:00 Pyöräilijät saapuvat kotiin. Touhutaan pihassa vielä puolisen tuntia. Vaime menee tekemään pitsaa.

19:50 Esikoinen ei jaksa odottaa pitsan valmistumista, joten tarjoan leipää ja limpparia.
20:05 Esikoinen menee omaehtoisesti pesemään hampaat. Tämän jälkeen junaradan kerääminen onnistuu mukisematta. Käy pissalla ja olisi valmis nukkumaan.
20:30 Vaimo haluaa antaa vielä banaania ja jugurttia, ettei vaan herää nälkään.. Myöhäisiltapalan jälkeen alkaa iltariehuminen.
21:05 Esikoinen nukkumaan. Simahtaa heti. Vaimo hieroo kuopuksen jalkoja. Nyt alkaisi oma aika, mutta raivaan keittiön tasot jotta sitä ei tarvitse tehdä huomenna. Aamupalan jälkeen menen mielummin rakentamaan junarataa.
21:20 Pääsen vihdoin koneelle. Hetken päästä tuodaan huutava kuopus sylliin ja pitäsi pistää yökuntoon. Iltasyötön jälkeen röyhyttelyä ja kanniskelua.
21:50 Kuopus nukkumaan. Oma aika alkaa. Kylälehteen pieni artikkeli ja blogin päivitys, eipä jaksa muuta.
n. 23:00 Menen itse nukkumaan.
13.9.2014

Vuorokauden saldo:
- kodinhoito noin 2 tuntia
- oma aika noin 1½ tuntia
- katkonaista yöunta noin 8½ tuntia
- loput lastenhoitoa, eli noin 12 tuntia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti