tiistai 14. heinäkuuta 2015

Oravanpyörän hidastusta

Viime vuoden kesälomasta lähtien, töitä on saanut tehdä niin paljon kun ehtii. Välissä olen pitänyt isyysvapaita, jotka ovat olleet hyvää vaihtelua työkiireille. Tämä kevät on ollut entistä kiireempää. Kesälomien lähestyessä ruuvia oli kiristettävä entisestään, jotta voisi jäädä hyvillä mielin ansaitulle lomalle, stressitasot tapissa..

Kiirettä saisi vähennettyä olemalla hitaampi, koska tällöin olisi myös vähemmän töitä, loogista eikö totta. Tänä vuonna lataudun normaalia pidempään, nimittäin pidän isäkuukauden kesäloman yhteydessä, joten tulee noin parin kuukauden paussi töistä ja työmatkoista. Tämä tarkoittaa vähemmän aikataulutusta ja kiirettä, vailla suunnitelmia taikka tavoitteita. En aio täyttää kalenteria tupaten täyteen, enkä tehdä ToDo-listaa tekemättömistä töistä. Yksinkertaisesti sanottuna, ajattelin vain olla ja antaa luovuudelle aikaa.

Kuusi viikkoa isäkuukaudella tarkoittaa tulojen putoamista määräajaksi. Tästä en ole sen enempää ottanut stressiä, koska vuoden budjetti on laadittu tätä silmällä pitäen. Menopuolella säästöä syntyy autoilusta. Nimittäin diesel-käyttöinen autoni saa mennä seisontaan (säästöä tulee 4e/pv kun mukaan lasketaan vero+vakuutus). Aion lisätä myös pyöräilyn määrää, jolloin toisen auton bensakulutkaan eivät lähde lapasesta. Säästyneet rahat "sijoitan" polkupyörän peräkärryyn.

Liikkuminen kahden pienen lapsen kanssa, lähipuistoa pidemmälle, tarkoittaa apuvälineenä autoa, bussia tai pyörää. Kakkosautomme kilometrikulu bensan osalta on noin 0.12e, joten perikato ei iske, vaikka vähän pidemmällekin välillä lähtisi. Tosin auto ei ole kokoajan käytettävissä, koska vaimo käy satunnaisesti töissä ja milloin missäkin. Omalla kohdalla olisi tarkoitus pitää autottomia päiviä, koska vuodessa istun autossa yli 300 tuntia pelkkiä työmatkoja (eli noin kaksi viikkoa 24h päiviä).

Kesälomalle lainasin kirjastosta kasan kirjoja, jotka odottavat lukijaansa, aina kun iltasirkus on rahoittunut ja muuttunut takaterassille istuskeluun. Kesä on kyllä parasta vuodenaikaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti