sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Sijoitusvirheeni ja -vinkkini

Olen sijoittanut osakkeisiin vuodesta 2012 lähtien, eli runsaat kolme vuotta. Samana aikana Helsingin OMX on noussut noin 60%. Oman salkun tuotto on kuitenkin kaukana tuosta lukemasta. Jotain on siis mennyt mönkään.. Tässä päällimmäiset syyt:
  1. Olen ostanut (tai aikonut ostaa) osakkeita joita on saanut "halvalla" ja toivonut että ne alkavat nousta jonkun ihmeen takia. Vuonna 2012 kaikki oli "halpaa" mutta kuitenkin vain laatuyhtiöt ovat nousseet runsaasti.
  2. En ostanut alkuvuosina laatuyhtiöitä jotka tuntuivat olevan "kalliita", mutta ovat kuitenkin nousseet tasaisesti pitkällä aikavälillä. Esim Kone tai Sampo.
  3. Olen ostanut osakkeita jotka ovat aikaisemmin maksaneet hyvää osinkoa. Historia ei ole tae tulevaisuudesta. Suuri osinkoprosentti voi tarkoittaa myös sitä että liiketoimintaan ei välttämättä investoida riittävästi. Esim Capman ja YIT.
  4. Olen ostanut osakkeita tarkistamatta perustietoja, esim kuinka paljon yrityksellä on velkaa suhteessa liikevaihtoon. Hiipuva toimiala tai huonosti hoidettu yritys ei ole mikään järkevä sijoituskohde. Esim Vaahto
  5. Nordnetin "euron päivät". Tässä on pari miinaa. Ostajia on enemmän kuin myyjiä => kurssit nousee. Sekä ostajan arvostelukyky heikkenee koska ostotoimeksianto on liian halpa. Olen "hyödyntänyt" euron päiviä ja ostanut Vaahtoa ja Fortumia, kumpikin tällä hetkellä tappiolla.
  6. Olen kytännyt osakkeiden historiallista muutosta, siitä mitään ymmärtämättä minkä takia näin on tapahtunut.
  7. Olen kytännyt osakkeiden hinnan kehitystä päivittäin, joskus jopa useita kertoja päivässä. Pörssikurssien tulevaa suuntaa ei voi ennustaa. Kurssien jatkuva seuranta on vain ajanhaaskausta.
  8. En ole vieläkään myynnyt tappiollisia sijoituksia pois. "Myyn vasta voitolla.." on juurtunut liian syvälle.
  9. Nousevan osakkeen myynti liian aikaisin. Myin Nokian osakkeet heti kun ilmoitettiin Microsoftin aikovan ostaa Nokian matkapuhelinliiketoimen. Myyntiperuste oli pelkästään päivän aikana suuri prosenttuaalinen nousu. "ei se nyt enempää voi nousta.."
  10. Käteisen osuus salkussa liian pieni. Monet hyvät ostopaikat ovat menneet sivusuun, koska juuri silloin ei ole salkussa ollut riittävästi käteistä.
  11. Osakeantien valinta on mennyt mönkään sijoitusmielessä. Olen osallistunut Cleantech ja SavoSolar anteihin. Parempia olisi ollut vaikka Valmet ja Orava-asunnot. (Tosin Cleantech on nyt kivasti plussalla..)
  12. Keskittyminen vain Suomi-osakkeisiin. "Kotimaan markkinat on helpompi ymmärtää". Maailman indekseihin sijoittamalla saa keskimääräisen 8% tuoton ilman seuraamista
  13. 999e myyntien verottomuuden ylittymimen kalenterivuodessa. SSAB ja Outokumpu-kuviot vuonna 2014 aiheuttivat ikävän yllätyksen kun olin jo keväällä myynyt melkein 1000e edestä osakkeita. Tuo raja kuitenkin ylittyi ja jouduin maksamaan veroa kaikesta myynnistä.

Mitä sitten olen oppinut:
  1. Suora osakeijoittaminen pitää tapahtua liiketoimintaan, ei pörssikurssiin. Warren Buffetin perusohje.
  2. Suorissa sijoituksissa pitää tutustua firmaan ja sen toimintaan. Ellei tämä kiinnosta, kannattaa pysyä indekseissä.
  3. Hajautus vähentää riskiä. Niin sijoituslaji kuin maantieteellinen. Eli ei pelkästään Suomeen.
  4. Halvalla ostamiseen tarvitaan käteispuskuria, noin 10-20% salkun arvosta olisi hyvä löytyä edes jostain.
  5. Säännöllinen kuukausisäästäminen indekseihin on kustannistehokkainta, mieluiten useampi kerta kuukaudessa.
  6. Osakkeen euromäärään tuijottaminen on turhaa. Jos yksi osake maksaa 40e, voi se tuntua paljolta, mutta sillä ei ole merkitystä, koska osake voi maksaa parin vuoden päästä 60e.
  7. 1000e verottoman myynin kannattaa hoitaa loppuvuodesta, mutta voi olla että voittoa ei saakkaan loppuvuodesta yhtäpaljon, joten koko myyntikikka on kyseenalainen.
Yleisesti ottaen hyvä kirja sijoittamiseen on Marko Erola - Elämäni paras sijoitus. Tämän luettuani aloitin indeksisijoittamiseen, valitettavasti hieman myöhään ja liian pienellä painoarvolla.