Kaksi lasta samalla vaivalla?

Itselläni on kolme sisarrusta, joten lapsuusaikana riitti leikkiseuraa ja tekemistä perheen kesken. Ennen kouluikää useampi sisarrus oli itselle normaalia. Koulussa ollessa tajusi, että aika harvalla on yhtä sisarrusta enempää, toisilla ei ollut lainkaan. Useamman sisarruksen myötä, perheemme rahat jakaantuivat useamman kesken. Perheen neljäs lapsi syntyi kun olin ala-asteella, ja juuri silloin kun alkoi tajuamaan, että toiset lapset kulkee merkkivaatteissa ja itse mitkä lienee. Itse en voinut kuin haaveilla Levisten perään tai että olisin harrastanut jääkiekkoa. Toisaalta, ehkäpä joku toinen olisi vaihtanut kaikki merkkivaatteensa siskoon taikka veljeen. Mene ja tiedä. En ole kuitenkaan katkeroitunut siitä, että raha oli niukemmin kuin jos olisin ollut perheen ainut lapsi. Useampi lapsi mahdollisti että äitini oli kotona. Tämä oli kyllä ihan parasta, tosin en tiedä mistä jäin paitsi kun minua ei kuskattu seitsemäksi tarhaan.

Meidän sisarrusten sukupuoli ja ikävälit osuivat kuitenkin niin, että kouluiässä kaikilla oli omat kaverinsa ja yhteinen tekeminen väheni, mutta taas aikuisiällä sisaruksista on ollut apua ja juttuseuraa. Myös lapsuuden muistoja on voinut muistella yhdessä. Tarvittaessa voi keskustella vaikeistakin asioista.

Ydinperhe ja lapset olivat itselläkin toiveissa parisuhteen vakiinnuttua. Useampi vuosihan siinä meni ennen kuin edes vakavissaan asiaa harkittiin. Toiveissa oli klassiset kaksi lasta. Jos lapsia aletaan hankkimaan, niin samalla sitä toisenkin kannattaa hommata. Sinänsä huokuttelevaa omien lapsuuden ajan kokemusten ja koko hommaan ryhtymisen vaivannäköön kannalta, niin henkisesti kuin taloudellisesti. Pakollisten tavaroiden hankintakulut jäävät pieneksi seuraavan jatkaessa niiden kanssa.

Ja niin alkoi lapsielämän arki vuonna 2012..

Meidän ensimmäinen lapsi oli vauvana ns helppo. Ei sairastellut eikä ollut allergioita. Söi, nukkui ja kehittyi normaalisti. Ensimmäiseen vuoteen mennessä ei mitään ihmeempiä ongelmia ollut ja kaikki tuntui menevän lähes omalla painollaan. Ajatus toisesta sai tukea ensimmäisen helpppudesta. Joten oli "selvää", että toinenkin siinä menisi. Toinen lapsi tuli 2014, melko tarkkaan kahden vuoden ikäerolla. Paljon vaativampi ja tempperamenttisempi tapaus. Lähti 10kk ikäisenä kävelemään ja alkoi puhua kokonaisia lauseita alle vuoden vanhana. Huh, kasvoipa siitä iso äkkiä. Ja niin on jatkunut jatkuva kilpajouksu sisarrusten pareemmudesta..

Optimisti voisi ajatella että kahden lapsen kanssa ei olisi edes kaksinkertaista työtä, mutta todellisuudessa työmäärä on tapauskohtaisesti 0.5 - 3. Okei, näiden kahden luvun keskiarvo olisi 1.75, mutta todellisuudessa yli 2 tapauksia on enemmän kuin alle. Tässä muutama esimerkki näistä:

Ulos siirtyminen

Yhden kanssa on helpointa ja nopeinta. Yksikin toki osaa heittäytyä tarvittaessa hankalaksi mutta kahden kanssa on vähintään kaksinkertainen vaiva, tai jopa kolminkertainen. Lisäksi toinen voi ehtiä jo riisua ennen kuin itse lähtöön on päästy. Huomionhaku ja sitä myötä sisar"rakkaus" purkautuu siirtymisissä, joten kahden kanssa tulee vielä lisäharmia tästäkin. Mitä kauemmin lähtö venyy, tulee vielä riski vessakäynnin tarpeellisuudesta tai jano tai mitä lienee. Toivon tämän helpottavan viimeistään siinä vaiheessa kuin nuorimmainenkin menee kouluun.
Yhdestä yksinkertainen vaiva, kahdesta 1-3 kertainen.

Syöminen

Ruokailun olettaisi menevän samalla vaivalla, on pöydässä sitten yksi tai useampi syöjä, teet ruokaa ehkä hieman isomman satsin, mutta.. puoli vuotiaasta lähtien autat lasta syömään parisen vuotta tai jopa enemmänkin. Jos autettavia on enemmän, menee homma hankalaksi ainakin yhden aikuisen voimalla. Kun lapset osaavat syödä itsenäisesti, alkaa sisar"rakkaus" ja kinastelu on arkipäivää. Joudut siis paimentamaan kuin jotakin apinalaumaa, ja samalla koitat syödä itsekkin.

Yhdestä yksinkertainen vaiva, kahdesta 1-3 kertainen.

Leikkiminen

Meidän lapset, kahden vuoden ikäerolla, leikkivät pääsääntöisesti samoja leikkejä, myös heidän kaverit ovat lähestulkoon samoja. Tällöinen lasten leikkihetken aikana voi kuvitella pystyvänsä tekemään jotain "omia"juttujakin. Kahden kanssa riitoja kuitenkin syntyy, joten eipä niitä kultamussukoita kovin pitkäksi aikaa voi keskenään jättää. Toki lapsi leikkii itsenäisestikin esimerkiksi toisen ollesssa poissa. Jos lapset olisivat kovin eri ikäisiä tai kiinnostuksen kohteet täysin erillaisia, olisi työlästä keksiä kahdet eri leikit, tällöin kahdesta olisi kaksinkertainen vaiva, mutta samoilla leikeillä menevä taistelupari on parhaimmillaan todella helppoa tai vaikea 0,5 - 1,5.

Huolenaiheet

Kun perhe-elämään on päättänyt ryhtyä, olet vastuussa tästä ihmisolennosta vähintään 18 vuotta. Jokaiseen ikävaiheeseen kuuluvat omat huolensa ja murheensa, mutta jo seuraavan kanssa osaat ottaa edes hieman rennommin, mutta toisaalta, ihmiset ovat erillaisia, joten uuden tyyppisiä huolenaiheita voi tulla. Tähän voisi todeta että "murheiden määrä on vakio", isommalla perheellä tämä jakaantuu useamman kanssa.

Hankinnat jakaantuvat kahdelle

Materiaalihankinnat kiinnostavat insinööriä. Lastentarvikkeisiin saisi menemään vaikka kuinka paljon rahaa, niin turhaan kuin tarpeelliseenkin. Ostamisesta/tuhlaamisesta aiheutava omantunnon tuska helpottaa edes hieman, kun tietää että nuorempi sisar voi käyttää samoja vaunuja, rattaita, istuinta, polkupyörää, lelua, vaatteita jne. Lapsilisän määrä nousee seuraavien lapsien myötä, mikä positiivinen asia myös kassavirran kannalta, koska ensimmäiselle tehdyt hankinnat ovat jo taseessa :)

Mutta ei kahta ilman kolmatta..

Nimittäin talvella meidän perhe kasvoi kolmannella lapsella, tuli pyytämättä ja hieman jopa yllättäen, mutta varsin pidetty kaveri. Olimme jo ehtineet laittaa suurimman osan vauvantarvikkeista kiertoon, mutta hankimme/saimme melko edullisesti tarvittavan määrän tavaraa. Ensimmäisestä lapsesta oppien, käytettynä löytää riittävän hyvää tavaraa edullisesti. Ja niin sai vaimokin valkoiset emmaljunkansa alta satasella, uudet vastaavat noin tonnin, huh huh..

Mikä onkaan todellinen nettituntiansio?

Olen ollut kymmenen vuotta insinöörinä ja työskennellyt koko tuon ajan alan hommissa. Kuukausipalkkani on keskivertotasoa, ottaen huomioon asuinpaikan ja valmistumisvuoden. 7,5 tunnin päivätyöllä bruttotuntipalkaksi tulee noin 25e. Ihan kivalta tuntuu, mutta..

Mitä enemmän tienaat sitä enemmän maksat veroja. 48k vuosiansioilla veroa menee eläke- ja työttömyysmaksut mukaanlukien noin 33% riippuen asuinpaikkakunnasta ja kirkkoon kuulumisesta. Nettotuntipalkaksi tulee noin 17e. Tämäkin on vielä ihan kiva, mutta..

Töihin meneminen maksaa, varsinkin omalla autolla meneminen. 160e/kk kulu tiputtaa eurolla nettotuntiansioita ja 320e/kk vastaavasti kahdella jne. Itsellä menee löpöön150-200e/kk sekä muihin auton menoihin 200e/kk, joten tämä "luksustuote" tiputtaa tuntiansiota 2,5 eurolla. Vielä jää käteen 14,5e tunnista, mutta..

Jokainen työpäivä vaatii aikaa työmatkoihin ja lounastauon. Omalta kohdalta näihin menee yhteensä kaksi tuntia, joten yhden työpäivän pituus on 9,5 tuntia. Kuukaudessa töissä käyminen ei olekkaan vain 160 tuntia, vaan yhteensä siihen menee jopa 200 tuntia.

Lopullinen nettotuntiansio onkin paljon vähemmän kuin äkkiseltään ajattelee. Omalla kohdalla se on noin 11,6 euroa tunnilta. Ei paljon naurata valkokaulusköyhällistönä oleilu.

Ilman autoa, lyhyemmällä työmatkalla mutta puolta pienemmällä brutto kk-palkkalla työtunnista jäisi melkein sama raha käteen.

Oman nettotuntiansion voit laskea seuraavalla kaavalla:
(netto kk-palkka - työn kulut) / (päivän työtunnit + lounas + työmatkaan kuluva aika) / 21

Esim1: Toimihenkilö 37,5h viikkotunnilla, uudehkolla autolla töihin 30km päässä olevaan toimistoon
Laskennallinen: 3000e/7,5h/21 = 19,05e/h
Todellinen: (3000e - 500e) / (7,5h + 0,5h + 1h) / 21 = 13,22e/h

Esim2: Työntekijä 30h viikkotunnilla, polkupyörällä 2km päässä olevaan työpaikkaan, ei lounastaukoa
Laskennallinen: 2000e/6h/21 = 15,87e/h
Todellinen: (2000e - 20e) / (6h + 0h + 0,5h) / 21 = 14,51e/h

Näissä esimerkeissä ensimmäinen toki tienaa rahaa enemmän kuin jälkimmäinen, mutta hännellä on vuodessa 500h vähemmän vapaa-aikaa.

Taloudellisesti riippumattoman todellinen nettituntiansio huiteleekin moninkerroin isompana, koska osingot, korot yms maksetaan vaikka ei tikkua laittaisi ristiin, tosin vuokratuloihin joutuu hieman käyttämään vaivaa.

Olin kuukauden ilman maksukortteja

Kävipä niin hassusti, että hukkasin käytössäni olleet kaksi pankkikorttia samanaikaisesti kesäkuun alussa. Kortit ovat olleet vähän väliä missä taskussa taikka välissä tahansa. Näin jälkeenpäin piti oikeen ihmetellä kuinka leväperäisesti kortteja olenkaan kuljettanut mukanani. Molemmissa korteissa on neljän tonnin visat sekä lähimaksuominaisuus. Joku näppäräsorminen kerkeisi halutessaan tekemään aika moisen loven talouteen.

Tosiaan, en löytänytkään korttejani enää "mistään". Pari päivää seurasin pienellä jännityksellä alkaako rahaa häipymään, mutta sitten lopulta kuoletin kortit vaikka mitään ei tapahtunut. Uudet tuli runsaan viikon sisällä, mutta päätin, että pidän samalla koko kuukauden korttipaastoa. Perinteisesti olen pidättäytynyt joulukuussa luottopuolesta, jotta vuoden vaihteessa tilit tasaantuvat.

Olen jo pitkään pyrkinyt maksamaan lähes kaikki ostokset luotolla tai lähimaksun kautta debit-puolelta. Minimi kk-eräksi olen asettanut molempin kortteihin sen verran suureksi, että se nollaantuu laskun tullessa. Näin ollen korkoa eikä kuluja pääse muodostumaan (tosin S-pankilla napsahtaa tilinhoitopalkkio vaikka maksaisikin luoton heti pois). Luotolla maksaminen hyödyttää minua OP-bonuksien muodossa, eikä käyttötilille tarvitse siirtää kuukaudessa muutamaa satasta enempää. S-pankin visa on hätävarana.

Vaikka aiemminkin kuljetin mukanani aina käteistä rahaa, tuli kortittomana olosta hiukan orpo tai jopa köyhä fiilis. Toisaalta lompakon paksuus kasvaa joka ostoksen jälkeen, nimittäin kolikoita alkaa tulemaan ihan älyttömästi, sekä setelit muuttuvat pienemmäksi. Lopulta lompakko on täynnä pientä "silppua" ellei niille tee mitään. Mihin niitäkin laittaisi? Toki lasten säästöpossuihin, tuhkakuppiin parkkirahaksi tai seuraavalla ostoskerralla maksaa tasarahalla. Tässä tapauksessa tuli seurattua kassakoneen loppusummaa kuin mikäkin viimisiä rahojaan käyttävä. Kaupan kassajonosta katseet eivät ole mitään iloisia, kun kumoat lompakon sisällön kouraan ja alat laskemaan kolikoita.

Lisäksi tuli huomattua muutama käytännönasia, joita ei aiemmin juurikaan ajatellut. Esimerkiksi toiset kylmäasemat eivät kelpuuta enää seteleitä. Markettien niin käteville omatoimi-pikakassoille on turha mennä ilman pankkikorttia. Ostoksia joutuu enemmän miettimään, entäpä jos käteinen ei riitäkkään enää kassalla. Kortin kanssa tätä ongelmaa ei ollut, tosin en ole kovinkaan impulsiivinen ostaja, mutta jos joku tavara jota luulen/tiedän tarvitsevan ja on riittävän hyvässä tarjouksessa, normaalisti ostaisin sen.

Ilman korttia rahan nostaminen on nykyään melko hankalaa. Pankkikonttoreita on karsittu rankalla kädellä sekä jäljelle olevien aukioloajat voivat olla epäsäännölisiä ainakin kassapalveluiden osalta. Käteistä ei myöskään säilytetä konttoreissa isoja summia, tosin eipä "seinästäkään" voi mahdottomia nostaa kerralla. Omalla kohdalla kotoa löytyi sen verran puskuria, että en lähtenyt lakki kourassa konttoriin.

Kortittomana olosta "viisastuin" ja otin kolmannen luottokortin. Bank Norwegianin luottokortin ottaminen on ollut aiemminkin mielessä ja tässä rytäkässä sen myös tilasin. Ostamisesta saa CashPointseja, joita voi hyödyntää lentolippuja ostaessa. Punainen kortti on nyt ensisijainen maksukortti. Luottokorko on hävyttömän suuri (yli 20%), joten laskun maksamista ei kannata edes harkita luotottaa. Avasin myös talletustilin BankNorwegianiin. Tilille saa 1.75% korkotuoton ja sen talletussuoja on 200 000e saakka Norjan valtion toimesta. Tilisiirrot tapahtuvat parin päivän viiveellä (ainakin Osuuspankista). Talletustililtä ei voi maksaa laskuja.

Liikunnallisia tavoitteita

Viime vuoden lopulla olin itselleni ison kysymyksen edessä. Oli päätettävä menenkö työterveyden vastaanotolle hakemaan (työ)uupumukseen pitkää sairaslomaa vai aloitanko lääkitsemään mieltä kuntoilemalla. Liikunnan lisäämistä puolsi tosiasia, etten ollut harrastanut ns hikiliikuntaa yli neljään vuoteen. Olin laiminlyönyt oman terveyteni. Etusijalle olivat menneet työ, lapset ja vaimo. Lisäksi olin ollut hyvä keksimään tekosyitä itselleni, miksi vähäistäkään omaa aikaa ei voinut käyttää liikkumiseen. Esimerkiksi painoni on normaali, siis minun ei tarvitse kuntoilla. Toki olin ulkoillut päivittäin ja puuhannut mitä milloinkin, mutta kuntoa ylläpitävä tai jopa kohottava liikunta oli jäänyt hävettävän vähäiselle tasolle.

En ole aiemmin tykännyt yksitoikkoisesta juoksemisesta, eikä se nytkään lähtenyt ilman mukavuusalueelta poistumista. Joskus ala-asteikäisenä jouksukilpailuissa sai tyytyä korkeintaan pronssisijaan. Silloin se harmitti ja jopa lannisti. Toisaalta pystyin juoksemaan nopeita pyrähdyksiä muita nopeammin. Joulukuussa pidetyllä talvilomalla pakotin itseni yksin lenkille. Kokeilin hiukan myös juoksemista. Pitkän tauon jälkeen juokseminen tuntui oudolta. Ikään kuin olisin jo unohtanut miten juostaan. Kädet eivät tahtoneet liikkua luonnollisesti. Edelliset viisi vuotta ulkoilu on ollut lähinnä lastenrattaiden työntämistä tai pulkan vetämistä..

Aloitin lyhyistä matkoista, mutta siitä huolimatta ensimmäisen kilometrin jälkeen juoksu oli pakko vaihtaa kävelyyn. Vatsaan pisti kuten 25 vuotta sitten, kuten pikkupoikana maastojuoksukilpailussa. Silloin se ei haitannut mieltä, mutta nyt olin pettynyt itseeni, vaikka tiedostin huonon kuntoni. Talven aikana kävin muutaman kerran viikossa lenkillä normi ulkoilujen lisäksi. Vähitellen juoksun osuutta pystyi pidentämään. Pieni kävely väliin ja taas jaksoi. Loppu keväästä 7km lenkki meni 6min/km vauhtiin yhtäsoittoon. Pidempää en ole vielä ehtinyt koittamaan, mutta tuolla matkalla saa sopivan hyvänolontunteen ja hien kunnolla virtaamaan. Kesäkuun alussa tuli juostua 4km alta 20 minuutin, eli n.5min/km. Tätä nopeampi juoksu ei tunnu omalta, tai ainakaan kunto ei kestä.

Kuntoiluhaaste sai lisämotivaatioita kevään aikana, nimittäin isäni sai sydänkohtauksen. Tämä nosti tunteet pintaan, vaikka hän ei menehtynytkään. Ei pelkästään siksi, että lähiomaisen menetys tuntuu pelottavalta asialta edes miettiä. Isompi pelko tuli omasta fyysisestä kunnosta ja jaksamisesta. Haluanko olla 30 vuoden päästä ylipäätään hengissä? Olenko siinä vaiheessa istunut itseni niin sairaaksi että vapaaherrana olemisen saa unohtaa jo nyt?

Insinööriksi valmistumisestani tulee tänä vuonna 10 vuotta. Olen tänä aikana tehnyt vähintään 16000 tuntia istumatyötä ja tämän päälle istunut työmatkoja yli 3000 tuntia. Kaiken kaikkiaa 10 vuoden aikana olen istunut 19000 tuntia töiden takia, eli noin kaksi vuotta tähän astisesta elämästäni. Huih. Seuraavan 20 vuoden aikana istumista tulisi vielä neljä vuotta elämästäni. Näiden kaikkien päälle tulee toki vapaa-aikana istuskelut.

Niinpä tein itselleni muutaman tavoitteen:

1. Juosta vähintään 10km viikossa läpi vuoden. Kerralla tai pätkissä.
2. Osallistua 10km juoksukilpailuun tänä vuonna, tavoiteaika alle tuntiin.
3. Ensi kevään ajaksi, nostan viikkotavoitteen 3 x 7km 
4. Osallistua puolimaratoniin (21km) ensi vuonna, tavoiteaika alle kaksi tuntia.
5. Osallistua maratoniin (42km) ensi vuonna, tavoitteena päästä maaliin.
6. Tästä eteenpäin itselle sopivalle matkalla per viikko

Ja vielä muutama vinkki juoksemista aloittavalle:

1. Hanki kunnolliset lenkkarit. Itse ostin aikoinaan alennusmyynneistä laadukkaat lenkkarit.
2. Hanki juoksuasu. "Kahisevan" tuulipuvun kanssa on ihan turha edes aloittaa.
3. Aloita lyhyistä pätkistä. Vaihtele juoksun ja kävelyn välillä fiiliksen mukaan.
4. Harjoittele päkiäjuoksu. Opettelin tämän aikoinaan sen jälkeen kun teloin polveni sählyssä. Alkuun oli pohkeet kipeenä, mutta selvisin. En voisi kuvitella palaavani takaisin kantapääjuoksuun.
5. Kuuntele kehoa. Jos se kaipaa lepoa, lepää. Jos kuitenkin TV tai känny houkuttelee, vaihda se aika lenkkeilyyn.
6. Aamulenkki ennen töihin lähtöä tuo enemmän energiaa päivään kuin se kuluttaa.

Onnea etsimässä?

Talvipäivän seisaus on ohitettu ja päivät alkavat taas pitenemään, jes! Syksyn aikana, viimeistään marraskuun pimeydessä alkaa kaipailemaan etelän lämpöön ja valoon. Tänä vuonna reissu jäi väliin, vaikka kuinka sisäinen minä sitä olisi halunnutkin. Mutta olisiko tämä ollut vain mielihyvän tyydyttämistä eikä todellisen tarpeen? Voiko olla onnellinen vaikkei saisi kaikkea mitä haluaa?

Onnellisuus syntyy pienistä asioista, pitkälti perustarpeiden täyttymisestä, niin fyysisistä kuin henkisistä. Tarve ja halu ovat kaksi eri asiaa. Mieli voi haluta lomamatkalle mutta todellisuudessa keho kaipaa lepoa tai uutta ajateltavaa. Mieli voi haluta herkkuja mutta todellisuudessa keho kaipaa mielihyvää tai ravintorikasta polttoainetta.

Kun haluaa jotain palavasti. On hyvä miettiä onko haluaminen mielihyvän täyttämistä, arvostuksen hakemista vai todellista tarvetta. Mielihyvää on helppo tyydyttää rahalla (ostamalla vaikkapa herkkuja, tavaroita, alkoholia, tupakkaa, seksiä tai mitä tahansa riippuvuutta aiheuttavaa asiaa). Arvostusta voi yrittää saada esimerkiksi ostamalla merkkituotteita, kalliin auton, asumalla arvostetulla asuinalueella, tai harrastamalla kallista harrastusta itse taikka lapsen kautta. Näitä saa rahalla, mutta sisältäsi et välttämättä ole onnellinen.

Miten sitten voisi? Listasin hieman asioita jotka voivat lisätä myös sinunkin onnellisuutta:

1. Lepo. Riittävä määrä laadukasta yöunta on yksi parhaimmista tavoista levätä. Levänneenä ja akut ladattuna elämästä on helpompi nauttia eikä pienet vastoinkäymiset horjuta.
2. Ravinto. Sanonta "hyvä ruoka, parempi mieli" on niin totta. Syömällä laadukasta, puhdasta ja maukasta ruokaa, mieliala on varmasti parempi myös syömisen jälkeen.
3. Liikunta. Ihminen on luotu liikkumaan luonnossa. Tästä on tosin vierraannuttu melkoisesti, mutta mikä tahansa mieluinen liikuntamuoto on parasta lääkettä kehon ja mielen hyvinvoinnille. Hikiliikunnan jälkeen on yleensä energisempi kuin ennen sitä. Energia muuttaa vain muotoaan, kehosta mieleen.
4. Emotionaaliset tarpeet. Ihminen on laumaeläin. Tunteita on hyvä päästä jakamaan perheen, puolison ja ystävien kanssa, ei kuitenkaan kaikkia kaikkien kanssa.
5. Järjestys. Tavarat helpottavat elämää johonkin rajaan asti. Laadukkaiden tavaroiden käyttäminen on mukavaa. Mutta mitä enemmän tavaraa haalii, sitä enemmän ne alkavat syömään energiaasi. Liika tavara aiheuttaa helposti epäjärjestystä, koska tavaroilla ei ole omaa paikkaa, vaan ne pyörivät jaloissa. "Poissa silmistä, poissa mielestä" pitää paikkansa. Lisäksi kalliit tavarat kuten autot, veneet ja muut statussymbolit saattavat aiheuttaa tarpeetonta murhetta ja huolenaihetta varkaiden tai rikkoontumisen takia. Tavaroiden lahjoittamisesta voi tulla parempi mieli, kuin niiden vaihtamisesta rahaan. Tavaroiden raivaamisessa kannattaa kysyä itseltään: tuoko tämä tavara iloa elämään?
6. Vapaus. "Vapaa lintu on onnellinen". Onnellisuutta on tehdä sellaista joista pitää tai olla tekemättä sellaista mistä ei pidä. Mukavaa tekemistä on kiva muistella myös vuosienkin päästä.
7. Positiivisuus. Asiat voi nähdä kolmella tavalla: negatiivisesti, välinpitämättömästi tai positiivisesti. Riippuu paljolti edellisistä kohdista millä suodattimella asioita tarkastelee milloinkin, mutta positiivisella asenteella voit olla onnellinen vaikka mikään ei edellistä täyttyisi. Avainasemassa on itsensä ja muiden hyväksyminen sellaisena kun ne ovat. Omaa vaativuuden ja riittämättömyyden tunnetta kannattaa höllentää.

Miten sitten allekirjoittaneella on mennyt? Suoraan sanoen, ei kovinkaan vahvasti.. Univelkaa on kertynyt ihan liikaa, kiitos töiden ja lapsien. Väsyneenä ruokajutut jää vähemmälle. Liikuntaa tulee harrastettua liian vähän, kiitos pitkän työmatkan joka vie viikosta 6-8 tuntia. Vapaa-aika pyörii vaimon ja lasten ehdoilla. Kämppä on täynnä tavaraa, tosin uuttakaan en ole ostanut. Työ alkaa maistumaan pikkuhiljaa puulta ja työmatkat hirvittää. Edelle mainituista johtuen positiivinen asenne on ollut välillä hukassa.. En ole kuitenkaan onneton, lähinnä uupunut.

Auttaisiko viikon taikka kahden loma etelässä? Todennäköisesti kyllä, lomalla tulisi liikuttua riittävästi, syötyä hyvin ja levättyäkin. Lisäksi matkaseuralaisten kanssa tulee oltua läsnä, kunhan jättää kännykän räpläämisen vähemmälle. Mukaan tulee (toivottavasti) vain ne tavarat mitä tarvitset. Uusien kokemuksien kokeminen ja paikkojen näkeminen tuo muistoja.

Hyvää joulua!

Voimia syksyn pimeyteen

Olen kesän lapsi, enkä pistäisi lainkaan pahaksi vaikka kesä olisikin pidempi näillä leveysasteilla. Talvi ja kevät vielä menettelee, mutta syksyllä alkaa kamppailu kaamosmasennusta vastaan. Ajanjakso marraskuun alusta joulukuun loppuun on pahinta. Töihin mentäessä ja töistä tultaessa on hämärää tai pahimmillaan täysin pimeää. Masentavaa.

Oman muistin virkistämiseksi hieman mietien miten tästä ajanjaksosta taas selviäisi. Ihannetapauksessa allekirjoittanut menisi viimeistään nyt välimerelle ja palaisi tammikuun loppupuolella takaisin. Toistaiseksi tämä ei ole mahdollista, joten pitää keksiä halvempia vaihtoehtoja..

1. Lounas ulkona. Koska valoisaa aikaa ei ole montaa tuntia vuorokaudessa tarjolla, pitää hyödyntää se vähäinenkin aika, eli käyttää enemmän "ulkoruokintaa". Työpäivinä keskustaan syömään, vaikkapa kebabille jos ei muuta keksi. Yleensä tulee nuukuuden nimissä syötyä kahvihuoneessa kotona valmistettua ruokaa tai sitten työpaikan lounasravintolassa. Viikonloppuisin lasten kanssa voisi olla pihalla keskipäivästä ja syödä eväitä luonnonhelmassa.
2. Juoda riittävästi vettä, jotta aineenvaihdunta pysyy yllä. Tätä tulee laiminlyötyä turhan usein. Kesällä lämpötila pistää väkisinkin juomaan, mutta koleiden kelien myötä tämä unohtuu.
3. Ulkoilua ilmasta huolimatta. Ylläpitää aineenvaihdunta ja saada raitista ilma. Eli ulos tarvisi mennä vaikkei huvittaisikaan. Yleensä ulkoilusta/kuntoilusta palatessa on energisempi kuin lähtiessä, kumma juttu. Tosin tänäänkään en jaksanut kotiin tultua lähteä pihalle, varsinkin kun riehumarakatitkaan eivät halunneet lähteä, noh, onneksi seinät pysyivät kuitenkin pystyssä..
4. Sosiaalinen kanssakäyminen. Taidan olla sen verran nuutunut tai vain introvertti että tämä on jäänyt viime aikoina huolestuttavan vähäiselle. Yleensä kavereiden tapaaminen antaa enemmän kuin ottaa, eli energiaa syntyy jostain.
5. Lisää kalaruokia. Tämä ei tuota ongelmia koska pidän kalaruuista. Tämä tarkoittaa entistä isompaa ruokalaskua, mutta menköön. Tarjolla D-vitamiinia ja hyviä rasvahappoja. 
6. D-vitamiinilisä. Koska aurinkoa ei näy, ei tule myöskään D-vitamiinia. Kalastahan sitä saa, kunhan syö riittävästi, mutta 50ug tabletti päivässä ei ole mielestäni pahasta. Maitoa tulee käytettyä luomuna, jossa ei ole lisättyä D-vitamiinia.
7. Lisää C-vitamiinia ruuasta. Torjumaan flunssaa ja väsymystä. Hyviä lähteitä mm. tyrni, paprika, persilija, kiivi ja sitrushedelmät.
8. Lisää sinkkiä ruuasta. Vastuskykyä ja testosteronituotantoa lisäämään. Hyviä lähteitä mm maksa, liha, vehnälese ja kurpitsansiemen.
9. Lisää magnesium ruuasta. Fyysistä suorituskykyä ja palautumista lisäämään. Hyviä lähteitä mm. kurpitsansiemen, etanat, raakakaakao, täysjyvävehnä ja auringonkukansiemen.
10. Monipuolista ruokaa ylipäätään. Välillä huomaa syöneensä kolmenakin peräkkäisenä päivänä samaa makaroonilaatikkoa ja "salaattina" kokonainen porkkana. Eli vaihtelua tarvisi keksiä lisää.
11. Enemmän keinovaloa aamulla. Aamulla kotona kaikki valot päälle. Tänä vuonna melkeinpä ostan kirkasvalolampun työpisteelle, ellei työnantaja sitä suostu kustantamaan.
12. Vähemmän keinovaloa illalla. Eli enemmin kirjan lukua hehkulampun valossa, kuin näyttöpäätteen tuijottamista iltamyöhään.. ..noh ainut aika kirjoittaa tänne on illalla.

Ruokien ravintoarvoja voi katsoa http://www.fineli.fi/.
Magnesiumista http://kaisajaakkola.fi/2013/09/magnesium/

Elämän hidastamista

Eräänä kauniina kevätpäivänä olimme esikoisen kanssa koiralenkillä, etenimme hitaasti kävellen, koska hän ei halunnut istua rattaissa, olihan hän jo kaksivuotias. Siinä eteenpäin madellessa tajusin, että aina ei saa olla mahdoton kiire eikä älytön hoppu. Mieleen tuli ikävä ajatus, entäpä jos poltan itseni loppuun työnteolla tai loukkaan itseni pysyvästi kiiruhtaessa töihin tai kotiin. Näin tapahtuessa hidastaminen tulisi väistämättä eteen tai pahimmillaan edessä olisi lopullinen pysähtyminen. Miksi vasta sitten kun on pakko?

Hitaasti kulkemalla sitä kerkee näkemään tututkin maisemat eri tavalla ja mikä tärkeintä, ehtii myös ajattelemaan. Voisin todeta, että esikoiseni on opettanut minua hidastamaan elämäntyyliäni. Toisaalta nyt kun esikoinen on yli 3-vuotias ja kuopuskin lähes tulkoon juoksee, joten vauhtia on myös moninkerroin enemmän. Viilipyttynä olemiseen tarvitaan rautaiset hermot, jotka valitettavasti ovat turhan usein kireällä.

Ajatus muutoksesta on tullut pikkuhiljaa ja jatkuu edelleen. En ole vielä valmis pysäyttämään kokonaan omaa oravanpyörää, mutta sen kierroksia on syytä tarkkailla. Tämän tekstinkin olin aloittanut kirjoittamaan jo yli vuosi sitten ja siinä sivussa unohtanut että pitäisi välillä hidastaakin.

Hidastaminen ts. down shiftaaminen on ollut suosittua jo usean vuoden, eikä turhaan. Muutama vuosi sitten ajattelin että laiskureita koko sakki. Silloin elin kokonaan "sitten kun"-elämää. Nopeasti koulut läpi ja äkkiä töihin. Paljon töitä ja rahaa. Iso talo ja ylisuuri laina. Eläkkeellä ehtii huilaamaan ja kuolema kuittaa univelat. Siis täh? Painat 40 vuotta täysillä duunia, keräät kiinteätä omaisuutta ja palkaksi saat perilliset jotka odottavat vain sitä, että potkaiset tyhjää mahdollisimman äkkiä?

Olen ollut koko ikäni ahkera ja työtä pelkäämätön. Urakka-ajattelu on juurtunut syvälle aivoihin ja töitä tehdään silloin kun niitä on tarjolla ja mieluiten niin nopeasti kuin mahdollista. Omalla kohdalla olen saanut tehdä töitä elämäni aikana niin paljon kuin vain olen halunnut. Myös kotona saisi puuhastella kaikenlaista, jos vain olisi aikaa taikka voimia. Tasapainoilua siis.

Mitä hidastaminen sitten omalla kohdalla on tarkoittanut?
Olen pitänyt kaikki isyysvapaat joita yhteiskunta tukee. Olen vähentänyt omaa harrastustoimintaa. Pyrin syömään rauhallisemmin (tosin tämä vaatii vielä harjoittelua..). Pitkän ajomatkan töihin minimoin kahdella tavalla. 1) Työpäivien lukumäärää vähentemällä, eli teen työpaikalla hieman pidempiä päiviä, jotta luikumatunteja kertyisi niin, että niitä voi sitten pitää kokonaisina vapaapäivinä pois. 2) Viikoittain pyrin tekemään vähintään yhden etäpäivän. Olen keventänyt auton kaasujalkaa ja säästänyt näin rahaa. (vaikka tämä pidentää ajallisesti työpäivää muutamalla minuutilla, olen rauhallisempi leppoisan jonossa ajelun jälkeen saati kuolemaa halveksivan ohittelumaratonin jälkeen).

Mitä hidastaminen tarkoittaa lähivuosina?
Voisin kuvitella tekeväni nelipäiväistä työviikkoa, tätä päätöstä helpottaa kun kotona on alle 3v tai 1-2 luokkalainen. Nuorimmainen täyttää kolme maaliskuussa 2017, joten seuraavat puolitoistavuotta olisi taloudellisesti mahdollista tehdä nelipäiväistä viikkoa. Vuorotteluvapaa olisi hienoa pitää, mutta työvuosia tarvitaan nykyään 16 vuotta (tähän olisi itsellä vielä kuusi vuotta), tosin tämä voinee unohtaa, jos vuorotteluvapaaoikeus loppuu sitä ennen kokonaan..

Entäpä pidemmällä tähtäimellä?
Työn ja vapaa-ajan tasapainoilu jatkunee niin kauan kunnes taloudellinen riippumattomuus on saavutettu. En kuitenkaan pyri kiiruhtamaan tätäkään, jotta matka olisi riittävän mukava ja hidastahtinen.

Oravanpyörän hidastusta

Viime vuoden kesälomasta lähtien, töitä on saanut tehdä niin paljon kun ehtii. Välissä olen pitänyt isyysvapaita, jotka ovat olleet hyvää vaihtelua työkiireille. Tämä kevät on ollut entistä kiireempää. Kesälomien lähestyessä ruuvia oli kiristettävä entisestään, jotta voisi jäädä hyvillä mielin ansaitulle lomalle, stressitasot tapissa..

Kiirettä saisi vähennettyä olemalla hitaampi, koska tällöin olisi myös vähemmän töitä, loogista eikö totta. Tänä vuonna lataudun normaalia pidempään, nimittäin pidän isäkuukauden kesäloman yhteydessä, joten tulee noin parin kuukauden paussi töistä ja työmatkoista. Tämä tarkoittaa vähemmän aikataulutusta ja kiirettä, vailla suunnitelmia taikka tavoitteita. En aio täyttää kalenteria tupaten täyteen, enkä tehdä ToDo-listaa tekemättömistä töistä. Yksinkertaisesti sanottuna, ajattelin vain olla ja antaa luovuudelle aikaa.

Kuusi viikkoa isäkuukaudella tarkoittaa tulojen putoamista määräajaksi. Tästä en ole sen enempää ottanut stressiä, koska vuoden budjetti on laadittu tätä silmällä pitäen. Menopuolella säästöä syntyy autoilusta. Nimittäin diesel-käyttöinen autoni saa mennä seisontaan (säästöä tulee 4e/pv kun mukaan lasketaan vero+vakuutus). Aion lisätä myös pyöräilyn määrää, jolloin toisen auton bensakulutkaan eivät lähde lapasesta. Säästyneet rahat "sijoitan" polkupyörän peräkärryyn.

Liikkuminen kahden pienen lapsen kanssa, lähipuistoa pidemmälle, tarkoittaa apuvälineenä autoa, bussia tai pyörää. Kakkosautomme kilometrikulu bensan osalta on noin 0.12e, joten perikato ei iske, vaikka vähän pidemmällekin välillä lähtisi. Tosin auto ei ole kokoajan käytettävissä, koska vaimo käy satunnaisesti töissä ja milloin missäkin. Omalla kohdalla olisi tarkoitus pitää autottomia päiviä, koska vuodessa istun autossa yli 300 tuntia pelkkiä työmatkoja (eli noin kaksi viikkoa 24h päiviä).

Kesälomalle lainasin kirjastosta kasan kirjoja, jotka odottavat lukijaansa, aina kun iltasirkus on rahoittunut ja muuttunut takaterassille istuskeluun. Kesä on kyllä parasta vuodenaikaan!

"Liian vähän lapsena"-oireyhtymä

Rakas vaimoni kiikutti muutama viikko sitten kirjastosta JP Jakosen kirjan "Stressivapaa johtaja". Kirjan sisältö oli mielenkiintoista ja mukaansa tempaavaa. Monet asiat kolahtivat omalla kohdalla hyvinkin lähelle omaa elämäntilannetta.

Kirjan yksi kappale käsitteli "Liian vähän lapsena"-syndroomaa. Liekö yhteistä kaikille 90-luvun lama-ajan lapsille, vai kuuluuko vain yleisesti kolmenkympinkriisiin, mutta tuntuu että aika moni tästä samasta vaivasta kärsii. Suosittelen lukemaan koko kirjan. Tosin otsikon aihe on myös luettavissa JP Jakosen blogista.

Mitä tulee otsikkoon ja allekirjoittajaan. Lapsena halusi kaikenlaista tarpeetonta, eikä saanut esimerkiksi kalliita merkkifarkkuja tai -vaatteita. Ei matkusteltu ulkomaille saati viety lukuisiin harrastuksiin. Ja niin edelleen..

Kaikesta huolimatta omasta lapsuudesta ei jäänyt vakavia traumoja jotka vaikuttaisi omiin lapsiin. Joten ei ole tarkoitus tehdä kaikkea päin vastoin, vaan hitusen viisaammin.

Omat lapset ovat vielä sen verran pieniä että naapurikateus ei niihin ole vielä iskenyt. Kultainen keskitie on varmasti paras, mutta sen löytyminen vaatinee hieman kasvatustieteisiin tutustumista. Tähän asti lapset ovat opettaneet olla vanhempana, sekä varmasti myös jatkossakin, kunhan vaan olisi riittävästi läsnä. Toisaalta uhmakohtauksen saanut 3-vuotias ei välttämättä osaa kertoa kovinkaan selvästi mitä se oikeasti haluaa..

Vuoden 2015 tavoitteet

Vuosi on vaihtunut ja on aika kirjata hieman tavoitteita. Aikaisemmin en ole pahemmin asettanut mitään tavoitteita, saati uudenvuodenlupauksia. Saa nähdä toteutuuko tavoitteet paremmin kun ne julkaisee julkisesti. Lupauksia nämä eivät kuitenkaan ole :)

1. Kuukausittainen säästötavoite vähintään 20% nettoansioista. Taloustilin mahdollinen ylijäämä laitetaan myös tuottamaan. Säästötavoite on sikäli haasteellista, koska vaimon vanhempainraha on loppunut ja hoitovapaa jatkuu kotihoitotuen turvin. Tämä tarkoittaa menojen karsimista.
2. Ostaa loput osuuskorkoa maksavien s-osuuskauppojen jäsenyydet. Viime vuonna liityin kymmeneen eniten maksavan joukkoon. Muutama jäi vielä ostamatta.
3. Ostaa vähintään yksi tuottoa.fi-osake. Tavoitteena hajauttaa sijoituksia sekä laajentaa passiivisia tulonlähteitä.
4. Taukoliikunta työpäivän aikana. Istun vuorokaudessa aivan liikaa. Eli takamus irti tuolista vähintään puolen tunnin välein. Tätä varten aion hankkia työpisteelleni seinäkellon.
5. Ylimääräisestä tavarasta luopuminen. Tavaraa on kertynyt nurkkiin tarpeettoman suuri määrä, lisäksi kaksi pientä ihmistä täyttää tavaroillaan kotiamme. Viime aikoina tavaroiden hankintaan on tarvinut löytyä oikea tarve. Pelkän haluamisen olen koittanut pitää kurissa. Jatkossa myös vanha saa lähteä entistä herkemmin.
6. Tavaroiden parempi järjestys. On äärimmäisen ärsyttävää muistaa hankkineensa jotakin ja ei enää muista missä se on. Ajankohtainen esimerkki on tinakauha ja uudenvuodentinat. En löytänyt niitä enkä malta uusiakaan ostaa. Tinat jää valamatta.
7. Alumiinin vähentäminen. Alumiinin vaarallisuutta ei ole tieteellisesti todistettu, mutta elimistölle se on tarpeeton aine. Saattaa vaikuttaa mm aivoihin tai lisätä syöpäriskiä. Vähentäminen tarkoittaa omalla kohdalla käytännössä deodorantin vaihtoa alumiinittomaan, tölkkioluen vaihto lasipulloihin, sekä alumiinivuoratuista mehutölkeistä luopumista.
8. Fluorin vähentäminen. Tämä on alumiinin ohella myrkkyä ja saattaa vaikuttaa aivotoimintaan. Nykyisin tulee pestyä hampaat aamuin-illoin fluoritahnalla. Toisen tapahtuman voisi vaihtaa fluorittomaan, esim Frantsilan hammastahna.

Terveenä pysyminen on itsestäänselvä tavoite. Mielestäni fluorin ja alumiinin käyttöä voisi verrata alkoholiin: Pienistä määristä ei ole näkyvää haittaa, mutta pitkäaikaisella ja liian suurella määrällä voi olla vaikutusta. Elimistö kyllä poistaa kehon myrkkyjä niin kauan kuin pysyy terveenä

Pitkänajan tavoitteena on edelleen taloudellinen riippumattomuus, elämänlaadusta tinkimättä.