maanantai 22. helmikuuta 2016

Hyödyllisimmät hankinnat 1-2v lapselle

Noin vuosi sitten kirjoitin hyödyllisimmät hankinnat 0-1v lapselle. Tästä eteenpäin onkin ollut vähän hankalampaa keksiä tarpeellista ostamista. Kuopus ei ihan vielä ole kahta täyttänyt, mutta mitään erikoisempaa ei tarvitse ennen tuota päivää hankkia. Tässä listaus, jota on tullut kirjailtua vuoden verran:
  1. Stokke Table Tablet. Ellet ole jo aiemmin hankkinut eikä pöytä ole vielä pilalla, investointi tähän kannattaa.
  2. Ruokailuastiat jotka kestävät lattialle tiputtamisen. Meillä ainakin astiat lentävät turhankin usein lattialle. Heittelyyn kun yhdistetään kivilattia, on sirpaleet varmoja.
  3. Lautanen jossa on sisälle käännetty reuna. Esim Arabian lastenlautanen (tosin tämä ei täytä kohtaa kolme, mutta on muuten sen verran raskas ettei hevillä lähde Stoken päältä.
  4. Ruokalappu jossa on hihat. "Minä itte" kun alkaa syömään, on suojautuminen tarpeen. Näitä löytyy esim Ikeasta. Käyttäjäpalaute oli kuitenkin 1v6kk iästä lähtien sen verran negattivinen, että näiden käyttö piti lopettaa. Tämän jälkeen ruokailun ajaksi puettiin tarvittaessa huonoksi mennyt pitkähihainen paita suojaamaan päivävaatteita. Lopuksi kankainen ruokalappu naruilla varustettuna pysyi kaulalla. Nyt melkein 2v osaa syödä (niin halutessaan) suttaamatta.
  5. Kunnolliset ulkovaatteet ja -kengät. Ulkoilu on välineurheilua, varsinkin kosteilla keleillä. Vähintä ovat kosteuden kestävät hanskat.
  6. Potta. Vaikka pottailun voi aloittaa jo 6kk iässä, niin vuoden vanhasta eteenpäin siitä voi jotain tullakkin.
  7. Dublot. Meillä on molemmat muksut rakennelleet vuoden ikäisestä lähtien. Nelivuotiaskin vielä tykkää rakennella, joten ovat melko pitkäikäisiä leluja. Lisäksi nämä kestävät "isältä pojalle" jos näitä haluaa säästää.
  8. Kirjat. Meillä luetaan kirjoja. Kuopus osasi pyytää vanhempaa lukemaan n. 1v5kk lähtien, sanomalla "luetaa". Meillä kirjat lainataan pääosin kirjastosta. Joitain suosikkikirjoja on kuitenkin ostettu.
  9. Sänky. Kuopus oppi itse kiipeemään pois pinnasängystä 1v7kk ikäisenä, joten oli parempi hommata lastensänky.
  10. Juniorituoli. Kuopus oppi kiipeemään syöttötuoliin ja sieltä pois 1v8kk ikäisenä. Lisäksi käsinojilla oli noustu istuskelemaan jo aiemmin. Joten ostin kuopukselle myös Ikean 49 euron ingolf-tuolin, jollainen oli hommattu esikoiselle n. 2v6kk ikäisenä.

Meiltä löylyy leluja laidasta laitaan: autoja, Brio-rataa, Dubloja, Hotwheel-rata, keppihevonen, leikkikeittiö, nukketalo, palapelejä, pehmoleluja, potkuauto- ja mopo, puupalikoita, radio-ohjattava, soittimia, taaperokärry yms.

Joku voisi todeta että liikaa leluja (ainakin kun joutuu kaiken siivoomaan lattialta). Itse uskon että vähemmälläkin "roinalla" lapset kasvaisivat. Tavarapaljouden hankintaan ei ole kuitenkaan käytetty suurta pääomaa. Paljon on saatu sekä ostettu käytettynä. Lasten kasvaessa pitää vaan raivata vähiten käytettyjä kiertoon, ettei tavarapaljous riistäydy käsistä.