keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Voimia syksyn pimeyteen

Olen kesän lapsi, enkä pistäisi lainkaan pahaksi vaikka kesä olisikin pidempi näillä leveysasteilla. Talvi ja kevät vielä menettelee, mutta syksyllä alkaa kamppailu kaamosmasennusta vastaan. Ajanjakso marraskuun alusta joulukuun loppuun on pahinta. Töihin mentäessä ja töistä tultaessa on hämärää tai pahimmillaan täysin pimeää. Masentavaa.

Oman muistin virkistämiseksi hieman mietien miten tästä ajanjaksosta taas selviäisi. Ihannetapauksessa allekirjoittanut menisi viimeistään nyt välimerelle ja palaisi tammikuun loppupuolella takaisin. Toistaiseksi tämä ei ole mahdollista, joten pitää keksiä halvempia vaihtoehtoja..
  1. Lounas ulkona. Koska valoisaa aikaa ei ole montaa tuntia vuorokaudessa tarjolla, pitää hyödyntää se vähäinenkin aika, eli käyttää enemmän "ulkoruokintaa". Työpäivinä keskustaan syömään, vaikkapa kebabille jos ei muuta keksi. Yleensä tulee nuukuuden nimissä syötyä kahvihuoneessa kotona valmistettua ruokaa tai sitten työpaikan lounasravintolassa. Viikonloppuisin lasten kanssa voisi olla pihalla keskipäivästä ja syödä eväitä luonnonhelmassa.
  2. Juoda riittävästi vettä, jotta aineenvaihdunta pysyy yllä. Tätä tulee laiminlyötyä turhan usein. Kesällä lämpötila pistää väkisinkin juomaan, mutta koleiden kelien myötä tämä unohtuu.
  3. Ulkoilua ilmasta huolimatta. Ylläpitää aineenvaihdunta ja saada raitista ilma. Eli ulos tarvisi mennä vaikkei huvittaisikaan. Yleensä ulkoilusta/kuntoilusta palatessa on energisempi kuin lähtiessä, kumma juttu. Tosin tänäänkään en jaksanut kotiin tultua lähteä pihalle, varsinkin kun riehumarakatitkaan eivät halunneet lähteä, noh, onneksi seinät pysyivät kuitenkin pystyssä..
  4. Sosiaalinen kanssakäyminen. Taidan olla sen verran nuutunut tai vain introvertti että tämä on jäänyt viime aikoina huolestuttavan vähäiselle. Yleensä kavereiden tapaaminen antaa enemmän kuin ottaa, eli energiaa syntyy jostain.
  5. Lisää kalaruokia. Tämä ei tuota ongelmia koska pidän kalaruuista. Tämä tarkoittaa entistä isompaa ruokalaskua, mutta menköön. Tarjolla D-vitamiinia ja hyviä rasvahappoja. 
  6. D-vitamiinilisä. Koska aurinkoa ei näy, ei tule myöskään D-vitamiinia. Kalastahan sitä saa, kunhan syö riittävästi, mutta 50ug tabletti päivässä ei ole mielestäni pahasta. Maitoa tulee käytettyä luomuna, jossa ei ole lisättyä D-vitamiinia.
  7. Lisää C-vitamiinia ruuasta. Torjumaan flunssaa ja väsymystä. Hyviä lähteitä mm. tyrni, paprika, persilija, kiivi ja sitrushedelmät.
  8. Lisää sinkkiä ruuasta. Vastuskykyä ja testosteronituotantoa lisäämään. Hyviä lähteitä mm maksa, liha, vehnälese ja kurpitsansiemen.
  9. Lisää magnesium ruuasta. Fyysistä suorituskykyä ja palautumista lisäämään. Hyviä lähteitä mm. kurpitsansiemen, etanat, raakakaakao, täysjyvävehnä ja auringonkukansiemen.
  10. Monipuolista ruokaa ylipäätään. Välillä huomaa syöneensä kolmenakin peräkkäisenä päivänä samaa makaroonilaatikkoa ja "salaattina" kokonainen porkkana. Eli vaihtelua tarvisi keksiä lisää.
  11. Enemmän keinovaloa aamulla. Aamulla kotona kaikki valot päälle. Tänä vuonna melkeinpä ostan kirkasvalolampun työpisteelle, ellei työnantaja sitä suostu kustantamaan.
  12. Vähemmän keinovaloa illalla. Eli enemmin kirjan lukua hehkulampun valossa, kuin näyttöpäätteen tuijottamista iltamyöhään.. ..noh ainut aika kirjoittaa tänne on illalla.
Ruokien ravintoarvoja voi katsoa http://www.fineli.fi/.
Magnesiumista http://kaisajaakkola.fi/2013/09/magnesium/

2 kommenttia:

  1. Ite oon huomannu varsinki sinkin vaikutuksen, nukahan illalla nopeemmin ja nukun heti alusta sikeemmin. Oli pari vuotta taukoa sinkkilisän ottamisessa ja nyt alotin taas pari viikkoa takaperin kun muistin ostaa. Kummasti nousee salillakin raudat kevyemmin taas, tiedä sitten onko plaseboa vai onko oikeasti noin iso vaikutus. Toisaalta joissakin tutkimuksissa on väitetty. että jopa kolmannes väestöstä kärsis sinkin imeytymishäiriöstä jollon lisäsinkki antaa kummasti potkua...

    VastaaPoista
  2. Sinkkilisä on ollut mullakin käytössä, vastaavin kokemuksin. Olen myös onnistunut välttämään eturauhasongelmia joita on ollut jo ikätovereilla..

    VastaaPoista