lauantai 21. maaliskuuta 2015

Hyödyllisimmät hankinnat 0-1v lapselle

Aiemmin kirjoitin mitä vauvantarvikkeita  saimme hankittua kalliiden vaunujen hinnalla. Näiden lisäksi tuli hankittua toki paljon muutakin. Eikä kaikkia edes muista ostaneensa. Ensisijaisesti pyrimme ostamaan kaiken käytettynä (paitsi patjan ja kengät). Toisin kuitenkin kävi, kaupasta roudattiin melkein kaikki mitä mieleen tuli..

Toisen lapsen synnyttyä lähes kaikki oli jo hommattu. Tuplarattaat olivat ainut pakollinen hankinta ja nyt vuoden kuluttua turvaistuimia tarvittiin lisää. Kaikki muu ensimmäiselle haalittu "roina" lähti kierrätykseen jos sitä ei oikeasti nähty tarpeelliseksi.

Mieleenpainuvimmista hankinnoista on ollut oikeasti hyötyä tai niin on ainakin itselle perustellut. Pienten lasten kanssa on muutenkin työlästä olla, joten pieni sijoitus helpompaan elämään ei ole pahitteeksi. Niinpä listasin hyödyllisimmät hankinnat joita ostimme:
  1. Käytetyt vaatteet. Ostamalla vauvanvaatteet kirpparilta ja kavereilta, olemme säästäneet useita satasia. Olisi järjen köyhyyttä ostaa uusia vaatteita 2kk välein. Vuodessa säästyneet rahat kannattaisi sijoittaa vaikka Stockmanin osakkeisiin ja antaa lapsen ostaa isona jotain pysyvämpää. Osakkeita ei tullut kuitenkaan vielä ostettua.. :) mutta Nordnetin salkkuihin menee kuukaisittain se minkä säästää pelkästään vaatehankinnoista.
  2. Kapalo ja unipussi. Meillä yöt nukutaan ja näistä on ollut hyötyä. 0-3kk nukkuu kapalossa ja tästä eteenpäin unipussissa. Mielestäni suurin hyöty on että peitto pysyy päällä, eikä uni katkea viluun.
  3. Yöpuku jossa on hihoissa "tumput". Tumppujen käyttö yöllä estää naarmujen tulemista naamaan ja näin heräämistä. Tälläisen yöpuvun kanssa niitä ei välttämättä tarvitse enää erikseen laittaa, tai ainakin ne pysyvät paremmin paikallaan. Yöpuku mieluiten vetoketjulla.
  4. Kuolalaput. Pieni riekale kangasta säästää monen bodyn ja paidan vaihdon pitkin päivää, suojaa niin maitopuklulta kuin kuolalta.
  5. Matkarattaat joihin sopii turvakaukalo. Kätevä yhdistelmä esim. kaupassa tai lyhyillä reissuilla. Tarpeeton etu jos käyttää vähän tai ei lainkaan autoa. Itse olen kokenut käteväksi.
  6. Turvakaukalon telakka. Rahanarvoinen "turhake" joka kannattaa hankkia, vaikka autossa ei olisikaan Isofixiä. Vesisateessa ei ole kiva repiä turvavöitä montaa kertaa. Toinen etu on penkin pysyminen puhtaana, vaikka kaukalon laskisi hetkeksi maahan.
  7. BabyBjörn Miracle -kantoreppu. Helppokäyttöinen ja mukava kantaa. Saa säädettyä helposti erikokoiselle ihmiselle. Muksun saa tähän yksinkin.
  8. Stokke Table Top. Ehdoton jos haluaa säilyttää keittiön pöydän kolhuitta. Etenkin tummaksi värjättyjen pöytien kanssa.
  9. NenäFrida-niistäjä. Kun pikku tuhisijalle tulee nuha, niin tätä tarvitaan.
  10. Vaunut joissa helposti irroitettava koppa. Tällöin vaunuja ei tarvitse säilyttää sisällä. Koppaan voi nukuttaa ennen lenkkiä ja lenkin jälkeen unia on helppo jatkaa tarvittaessa sisällä, lisäksi koppa toimii matkasänkynä.
Listasta puuttuu sellaisia turhakkeita, joita jälkeenpäin miettien, oltaisiin varmaankin ilman pärjätty; lelukaari valoin ja äänin, kävelytuoli, sitteri tärinällä. Onneksi meille ei ole tullut koliikkia, joten sitterin tärinä on ollut todella vähällä käytöllä.

Vanhempien syli on vauvan paras paikka. Lattialle voi laittaa ja vauva kyllä keksii katseltavaa. Omasta mielestä kävelytuoli hidasti esikoisen kävelemään oppimista ja sen kanssa oltiin jumissa missä milloinkin. Käyttöikä muutamia kuukausia. Kuopus ei käyttänyt kävelytuolia ja alkoi itsekseen kävelemään 4kk aikaisemmin kuin esikoinen.

Listan ulkopuolelle jää myös sellaisia joita mietittiin mutta ei hankittu; hoitopöytä, vaipparoskis, hyppykeinu, leikkiaitaus. Hoitopiste meillä on kodinhoitohuoneen pöydällä, näin vesipiste oli myös lähellä vaipanvaihtoa. Roskis tyhjennettään tarvittaessa, joten erillistä hajulukollista ämpäriä ei tarvittu.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Blogi 1v

Blogia olen nyt pitänyt tasan vuoden. Sivuston latauskerrat eivät päätä huimaa (n 1500), eli keskimäärin neljä päivässä. Juttuja on tullut julkaistua tätä ennen 31 kappaletta, eli noin keskimäärin kahden viikon välein.

Julkaisemattomia jutunalkuja on 27 kappaletta. Lisäksi uuttakin tulee välillä mieleen. Joten jatkossakin tulee toivottavasti jotain julkaisukelpoista.

Ajanpuute ja sen seurauksena tapahtuva ajankäytön priorisointi vähentää tänne kirjoittelua. Iltaisin kun jää tunti tai kaksi vapaata, ei tämä ole tärkeysjärjestyksenä kovinkaan korkealla.

Tulossa on ainakin asumiseen ja elämiseen liittyvää nuukailua ja pohdintaa. Jokapäiväisestä arjesta kertominen on jäänyt vähemmälle kuin aluksi ajattelin, ei vaan jaksa. Harmi, pienet lapset kehittyy huimaa vauhtia. Kuopus on alkanut kävelemään 11kk ikäisenä. Esikoinen (3v) on varsinainen papupata josta juttua vaan tulee ja tulee.

Ensi kesänä ajattelin pitää kuuden viikon isäkuukauden, mieluiten kesäloman yhteyteen. Saa taas hidastettua oravanpyörää, edes hiukkasen.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Lämmitysmenoista nuukailua

Lauhasta talvesta huolimatta on asuntoa tarvinut lämmittää. Meillä tämä on tarkoittanut talvikuukausina noin 150e/kk sähkölaskua. Lisäksi takassa poltetaan puita, joten todellinen euromäärä on hieman enemmän. Kuitenkin ihan kohtuullinen summa 100m2 asunnon lämmittämiseen.

Kuinka tähän sitten päästään? Varsinkaan kun eristys ei ole mikään ihmeellinen nykynormeihin nähden; 200mm seinissä ja 300mm katossa. Ilmanvaihto ilman lämmöntalteenottoa.

Huonelämpö pidetään n. 20 asteessa. Lattialämmityksen kanssa tämä piisaa niin, että t-paidalla tarkenee eikä villasukkia tarvita. Pitkälti tottumisasia. Olisi selvä jos "nurkista vetäisi" tai lattia olisi muuten vaan kylmä, tarvisi vähintään villasukkia pitää jalassa samoilla lämmöillä.

Takassa poltetaan ulkolämpötilan mukaan; plussa keleillä pari kertaa viikossa ja pakkasilla useammin. Ilmalämpöpumppu on päällä noin -10..+10 ulkolämpötiloilla. Kylmemmässä hyöty on minimaalinen ja lämpimillä keleillä ei enää tarvita. ILP ei ole päällä niinä päivinä kun takkaa lämmitetään. Jos olisi, nousisi huonelämpö tarpeettomasti yli 20 asteen.

Rullaverhot ja sälekaihtimet laitetaan illalla kiinni. Aamulla sälekaihtimet asentoon josta taivas näkyy, eli saadaan aurinkoenergia talteen. Ilmanvaihto on miniminopeudella, varsinkin jos kosteusmittari näyttää alle 40% RH lukemia. Talvella kun tuuppa ilma muutenkin kuivumaan.

Mitä toimenpiteitä ei sitten tehdä? Kaikkia valoja EI olla vaihdettu energiansäästö taikka ledilampuiksi. Tosin hehku/halogeenipolttimoita en aio enää uusiakaan ostaa. Viihde-elektroniikkaa EI revitä pois seinästä sähkön säästämiseksi. Kodinkoneita EI olla vaihdettu uusiin. Näiden kaikkien kulutus on pois normilämmitykseltä, joten säästö olisi plus-miinus-nolla.

Mitä puilla sitten säästää? Pinokuutio kivuhalkoja sisältää energiaa n. 1700kWh. Varaavan takan hyötysuhde voisi olettaa 75%. Eli tästä jäisi lämmitykseen vähintään 1200kWh. Vastaava määrä sähköä 100% hyötysuhteen sähkölämmityksellä olisi noin 160e. Vaikka pinokuutio kuivaa koivua maksaisi 100e/m3 niin puulämmitys on taloudellisesti kannattavaa. Enemmänkin toki vois käyttää, mutta toisaalta pikkupakkasilla ilmalämpöpumpun hyötysuhde on 2..3, joten puulämmitys ei  olekkaan enää niin ylivertainen.

Kylmäksi tuota tiilikasaa ei kuitenkaan kannata päästää, koska se alkaa hohkata kylmää. Ja onhan sitä mukava katsella takkatulen loimua :)


keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Osuuspankin eläkevakuutus

Olen ottanut eläkevakuutuksen vuonna 2008. Siitä lähtien olen miettinyt olikohan tuo ihan viisasta.. Maksat kuukausittain summaa josta saat verohyödyn pääomatuloista tai vastaavan summan ansiotuloista. Kannattavaa?

Äkkiseltään joo, mutta ne turkasen kulut! Eläkevakuutukset ovat täynnä kuluja. Menee henkivakuutukseen, merkintäpalkkiota säästösummasta, hallinnointikulua pääomasta sekä vakuutuksen sisällä olevien rahastojen kuluja.

Kulut ovat varmat mutta tuotoista ei ole takuita. Lisäksi sana vakuutus on tässä yhteydessä hieman harhaanjohtava. Maksat vakuutusta josta saat korkeintaan sen takaisin jonka olet sinne säästänyt. Tosin tämän vakuutuksen osuus on ollut omalla kohdalla vain muutamia euroja vuodessa, joten menköön. Viimeinen niitti oli kuitenkin, kun katsoin yhteenvedon viime vuonna maksetuista maksuista. Vakuutuksen osuutta oli nostettu kipupisteen yli; 4.74e/kk, eli enemmän kuin aikaisempina vuosina koko vuotena! Minun tapauksessa tämä tarkoittaa lähes 10% osuutta koko maksetusta summasta. Tähän kun lätkästään vielä muut kulut, menee todellisuudessa enää 80% rahoistani kasvamaan "tuottoa".

Olen maksanut nyt yhteensä 3700e tuonne. Säästöön on kertynyt n. 4650e. Tästä tulisi laskennallinen noin 8% vuosituotto. Mikä sinsä on ihan ok tuotto. Tosin tuotto on ollut pitkän aikaa vaatimattomat 4%, mikä taas ei ole.

Kolmenkymmenen vuoden päästä sitten näkee mitä tähän mennessä ansaittu pääoma on kasvanut. Neljän prosentin tuotolla loppusumma olisi vaivaiset 15000e, mutta 8% tuotolla jo mukavat 47000e. Mikä sitten lienee veroprosentti vuonna 2045, on täysin kysymysmerkki, mutta verottomana niitä ei saa mitenkään.

Syy miksi tuon vakuutuksen joskus otin, oli sen veroetu. Eli maksaessa saat veropalautuksena osan maksuista. Tosin tämä etu menee lähes täysimääräisesti kulujen maksuun. Eläkkeellä olessa eläkevakuutuksista otettu raha on täysin pääomaveroon laskettavaa tuloa, jolloin veroetua aletaan maksamaan takaisin valtiolle.

Lisää aiheesta mm. Saiturin blogitekstistä eläkevakuutuksen karmea totuus

Mitä sitten tilalle?
Ajattelin jatkaa kuukausisäästämistä 45e ja sen laittaa tasaisesti Seligsonin passiivisiin indeksirahastoihin; Aasia, Eurooppa ja Pohjois-Amerikka. Siitäkin huolimatta että indeksit alkavat olemaan melko korkealla, maailman tilanne mikä on ja näihin rahastoihin kohdistuu myös pieni merkintäpalkkio (0.1%). Hallinnointikulutkin ovat 0.45%, 0.45% ja 0.43%. Seligsonin tuottolaskuri näyttäisi 30v säästöajalle mukavaa pottia; 70796 euroa. Sen verran pitää indeksejä seurata, että tekee lisäsijoituksia kun ne ovat alhaalla. Kolmenkymmenenvuoden aikana tulenee vielä useampi lasku ja toivottavasti myös nousua.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Vauva nukkumaan

Nukkuminen on ihmisen perustarpeita, niin vauvan kuin vanhempienkin. Ennen oman lapsen syntymää sain kuulla monenlaista tarinaa miten vaippaikäinen ei nuku yöllä. Otin tämän pienimuotoisena haasteena ja tässä vähän ajatuksia aiheesta.

Ensimmäinen lähtökohta on tiedostaa että ihminen tarvitsee vuorokaudessa tietyn määrän ravintoa ja lepoa. Yöllä nukutaan ja päivällä syödään. Toinen lähtökohta on miettiä miten itse nukuu yöt.

Itse olen hyvin herkkäuninen, enkä pidä itsestään selvyytenä että pystyisin nukkumaan edes 8 tuntia putkeen. Tästä syystä en nuku päiväunia jotta unirytmi ei sotkeentuisi. Syön illalla riittävästi ettei nälkä yllätä kesken yön. Makuuhuoneen lämpötila pidetään sopivan viileänä. Ikkunoissa on pimennysverhot ettei katuvalot eikä ohi ajavat autot taikka aamuaurinko ei häiritse.

Edellä olevien lisäksi yöunta voi häiritä stressi tai sairastelu. Nämä vaikutavat varmasti myös lapsen uniin. Jo pelkkä nuha voi tehdä yöstä hyvinkin katkonaista. Nuhanenälle ei tuputeta puuroa eikä lehmänmaitoa, jotta limaneritys pysyy aisoissa.

Otan lapset syliin aina kun se on mahdollista, lisäksi kanniskelen niitä mielelläni. Kantamisen voi ottaa vaikka kuntoiluna, samalla molempien stressitasot laskee. Meillä on molemmat lapset viihtyneet myös rintarepussa.

Meillä lasta ei nukuteta, vaan laitetaan sänkyyn sopivan väsyneenä. Illalla annetaan riittävästi ruokaa ja röyhytetään huolellisesti. Itse kanniskelen vauvaa mielummin ennen puolta yötä, saati keskellä yötä herättyään ilmavaivoihin. Syntymästä asti olen sanonut "hyvää yötä". Tämä taikasana toimii myöhemmin merkkinä, että nyt aletaan nukkumaan.

Molemmilla lapsilla olemme käyttäneet kapaloa 0..3kk, sekä unipussia 3kk eteenpäin. Noin vuodenikäisellä se jää pieneksi. Omasta mielestä nämä ovat auttaneet.

Olemme siirtäneet molemmat lapsemme omiin huoneisiin noin 2 viikon ikäisinä. Kumpikin on ollut sellainen tuhtaaja ettei herkkäuninen iskä pysty nukkumaan siinä metelissä edes tulpat korvissa.

Tutin harkittu käyttö on mielästäni auttanut yöunissa. Tutti ei ole suussa päivälläkään kuin tarvittaessa. Pääsääntöisesti olemme laittaneet vauvat nukkumaan ilman tuttia. Esikoinen jätti vapaaehtoisesti tutin käytön vuoden ikäisenä.

Aloitin tämän kirjoituksen lähes vuosi sitten. Kuopus on nukkunut läpi yön nyt muutamia kuukausia. Näin vuosi suurinpiirtein meni:

0-2kk
Vastasyntynyt syö ja nukkuu. Syöminen tapahtuu säännöllisesti, joten ajoitetaan illan viimein syöttö hieman ennen vanhempien nukkumaan menoa. Meillä oli alussa niin, että tissiä 21-22 välissä ja vaimo sai mennä nukkumaan. Sitten vaihdoin yöpuvun ja annoin pullosta maitoa jos vielä kaipasi lisää ruokaa. Yösyötöt meni tissillä. Herätys oli yleensä noin klo 3 ja seuraava klo 7. Muutamana yönä tyyliin klo 2 ja 5. Päivällä ja illalla hyvin syönyt kaipasi maitoa öisin noin neljän tunnin välein.

2-4kk
Parikuukautinen alkaa jo seurustelemaan vanhempien kanssa. Vauvalle voi pitää seuraa tai nukuttaa. Meillä molemmat lapset on viihtynyt illalla sylissä ja rintarepussa. Repun kanssa voi touhuta samalla kevyitä kotitöitä. Tässä iässä meillä nukahdettiin lähes välittömästi vaunuilla tai autolla mentäessä. Joten illan liikkumisia kannatti hieman ajoittaa ja tarvittaessa rajoittaa. Herätys viimeistään paria tuntia ennen yöunille siirtymistä. Seurustelua, kunnon tankkaus, kuivitus ja röyhytys. Sänkyyn klo 22-23. Yöherätys oli tiedossa 4-5 aikaa, joskus jopa 6-7 aikaan.

4-5kk
Pelkkä maito ei kauan nälkää pidättele. Neljän kuukauden iässä yösyötön ajankohta alkoi aikaistua. Mutta ei hätää, sen sai korjattua tarjoamalla iltaisin velliä tai puuroa. 5kk:lle voi antaa kaurapuuroa, joka on meillä kelvannut iltaisin. Puuroja kannattaa vaihdella.

6-7kk
Päiväunia on kolme. Viimisien pituutta pitää tarvittaessa rajoittaa. Puurolautasen kokoa pitää kasvattaa. Tässä iässä iltakahdeksalta menee pari desiä puuroa ja yhdekseltä ennen nukkumaan menoa desi korviketta. Herää kuuden aikaa tai aikaisemmin. Pieni tankkaus maitoa (50ml) ja unta kasiin asti.

8-10kk
Iltaunet jätetään pois, jos aamupäivällä ja iltapäivällä nukuttu yhteensä kolme tuntia tai enemmän. Ruokaa menee päivänmittaa yhä isompia annoksia. Ysiltä nukkumaan laitettu herää aamulla kahdeksan aikaa. Yöllä voi joutua laittamaan tuttia, mutta yötarjoilu on jätetty pois.

10-12kk
Vuorokausi menee helpoiten rutiinilla. Syödään ja mennään nukkumaan tiettyinä aikoina. Päivällä nukkumista rajoitetaan tarvittaessa noin kahteen tuntiin. Kunnon iltasyöminen on tärkeää, tämä vaatii välillä virikkeitä kuten kirjoja. Ruokaa ei kuitenkaan tuputeta. Yöllä nukutaan klo 21-08

12-36kk
Esikoisen vuorokausirytmi on ollut lähes samana vuodesta kolmeen. Yöllä nukutaan klo 21-08 sekä päivällä klo 14-16. Yöheräämiset ovat pääsääntöisesti johtunut peiton pois menemisestä tai yöpehmolelu on tippunut lattialle. Pissahätä on myös herättänyt muutaman kerran.

Aina kaikki ei mennyt meilläkään näin helposti. Hampaiden puhkeamiset vaivasi muutaman yön kerrallaan. Sairastelut tarkoitti myös katkonaisia öitä, tosin nämä ovat pysyneet kurissa. Ei voi olla korostamatta ruuan merkitystä niin äidin kuin lapsenkin osalta. Esikoinen ei ole vielä syönyt yhtään antibiottikuuria. Kuopus on syönyt yhden kuurin korvatulehdukseen. Vastuskyky on vielä tallella.

Muualta luettavaa esim täältä tai täältä

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Viiden vuoden menot lisätty blogiin

Lisäsin Menot-sivun. Laitoin sinne aluksi viiden edellisen vuoden menot. Nämä vuodet ovat vertailukelpoisia keskenään. Vuonna 2009 menimme naimisiin ja ostimme nykyisen asuntomme. Vuodesta 2010 lähtien taloudellinen tilanne on pysynyt vakaana ja rahaa on voinut käyttää melkein "mihin haluaa". Valintojen maailma mihin rahansa kuluttaa.

Jotta pääsen edes joskus tavoitteeseen olla taloudellisesti riippumaton, kukkaron nyörejä tarvitsee tarkastella kriittisesti. Eli miettiä tarvitsenko jotain uutta/käytettyä tai ehkäpä tällä kertaa yhtään mitään.

Asumismenot ovat pysyneet kurissa leutojen talvien ansiosta. Ei pakolliset asumiseen liittyvät kulut ovat olleet laskussa, koska asuntomme alkaa olemaan mieleiseksi laitettu. Autoilun kokonaiskuluja rasitti autolaina vuosina 2010-2013. Ensimmäinen lapsi tuli vuonna 2012, mutta kuluja alkoi tulemaan jo 2011. Lehtiä olen tilannut vähän, netti on pysynyt samassa. Puhelinliittymän on maksanut työnantaja vuodesta 2010 lähtien. Ruokakulut ovat noususuunnassa, tähän vaikuttaa perheen kasvu ja osittain luomuruuan runsaampi käyttö.

Kerättyä dataa löytyisi vuodesta 2003 lähtien, ehkäpä lisään nämäkin jonain päivänä.

torstai 1. tammikuuta 2015

Vuoden 2015 tavoitteet

Vuosi on vaihtunut ja on aika kirjata hieman tavoitteita. Aikaisemmin en ole pahemmin asettanut mitään tavoitteita, saati uudenvuodenlupauksia. Saa nähdä toteutuuko tavoitteet paremmin kun ne julkaisee julkisesti. Lupauksia nämä eivät kuitenkaan ole :)
  1. Kuukausittainen säästötavoite vähintään 20% nettoansioista. Taloustilin mahdollinen ylijäämä laitetaan myös tuottamaan. Säästötavoite on sikäli haasteellista, koska vaimon vanhempainraha on loppunut ja hoitovapaa jatkuu kotihoitotuen turvin. Tämä tarkoittaa menojen karsimista.
  2. Ostaa loput osuuskorkoa maksavien s-osuuskauppojen jäsenyydet. Viime vuonna liityin kymmeneen eniten maksavan joukkoon. Muutama jäi vielä ostamatta.
  3. Ostaa vähintään yksi tuottoa.fi-osake. Tavoitteena hajauttaa sijoituksia sekä laajentaa passiivisia tulonlähteitä.
  4. Taukoliikunta työpäivän aikana. Istun vuorokaudessa aivan liikaa. Eli takamus irti tuolista vähintään puolen tunnin välein. Tätä varten aion hankkia työpisteelleni seinäkellon.
  5. Ylimääräisestä tavarasta luopuminen. Tavaraa on kertynyt nurkkiin tarpeettoman suuri määrä, lisäksi kaksi pientä ihmistä täyttää tavaroillaan kotiamme. Viime aikoina tavaroiden hankintaan on tarvinut löytyä oikea tarve. Pelkän haluamisen olen koittanut pitää kurissa. Jatkossa myös vanha saa lähteä entistä herkemmin.
  6. Tavaroiden parempi järjestys. On äärimmäisen ärsyttävää muistaa hankkineensa jotakin ja ei enää muista missä se on. Ajankohtainen esimerkki on tinakauha ja uudenvuodentinat. En löytänyt niitä enkä malta uusiakaan ostaa. Tinat jää valamatta.
  7. Alumiinin vähentäminen. Alumiinin vaarallisuutta ei ole tieteellisesti todistettu, mutta elimistölle se on tarpeeton aine. Saattaa vaikuttaa mm aivoihin tai lisätä syöpäriskiä. Vähentäminen tarkoittaa omalla kohdalla käytännössä deodorantin vaihtoa alumiinittomaan, tölkkioluen vaihto lasipulloihin, sekä alumiinivuoratuista mehutölkeistä luopumista.
  8. Fluorin vähentäminen. Tämä on alumiinin ohella myrkkyä ja saattaa vaikuttaa aivotoimintaan. Nykyisin tulee pestyä hampaat aamuin-illoin fluoritahnalla. Toisen tapahtuman voisi vaihtaa fluorittomaan, esim Frantsilan hammastahna.
Terveenä pysyminen on itsestäänselvä tavoite. Mielestäni fluorin ja alumiinin käyttöä voisi verrata alkoholiin: Pienistä määristä ei ole näkyvää haittaa, mutta pitkäaikaisella ja liian suurella määrällä voi olla vaikutusta. Elimistö kyllä poistaa kehon myrkkyjä niin kauan kuin pysyy terveenä

Pitkänajan tavoitteena on edelleen taloudellinen riippumattomuus, elämänlaadusta tinkimättä.