lauantai 21. maaliskuuta 2015

Hyödyllisimmät hankinnat 0-1v lapselle

Aiemmin kirjoitin mitä vauvantarvikkeita  saimme hankittua kalliiden vaunujen hinnalla. Näiden lisäksi tuli hankittua toki paljon muutakin. Eikä kaikkia edes muista ostaneensa. Ensisijaisesti pyrimme ostamaan kaiken käytettynä (paitsi patjan ja kengät). Toisin kuitenkin kävi, kaupasta roudattiin melkein kaikki mitä mieleen tuli..

Toisen lapsen synnyttyä lähes kaikki oli jo hommattu. Tuplarattaat olivat ainut pakollinen hankinta ja nyt vuoden kuluttua turvaistuimia tarvittiin lisää. Kaikki muu ensimmäiselle haalittu "roina" lähti kierrätykseen jos sitä ei oikeasti nähty tarpeelliseksi.

Mieleenpainuvimmista hankinnoista on ollut oikeasti hyötyä tai niin on ainakin itselle perustellut. Pienten lasten kanssa on muutenkin työlästä olla, joten pieni sijoitus helpompaan elämään ei ole pahitteeksi. Niinpä listasin hyödyllisimmät hankinnat joita ostimme:
  1. Käytetyt vaatteet. Ostamalla vauvanvaatteet kirpparilta ja kavereilta, olemme säästäneet useita satasia. Olisi järjen köyhyyttä ostaa uusia vaatteita 2kk välein. Vuodessa säästyneet rahat kannattaisi sijoittaa vaikka Stockmanin osakkeisiin ja antaa lapsen ostaa isona jotain pysyvämpää. Osakkeita ei tullut kuitenkaan vielä ostettua.. :) mutta Nordnetin salkkuihin menee kuukaisittain se minkä säästää pelkästään vaatehankinnoista.
  2. Kapalo ja unipussi. Meillä yöt nukutaan ja näistä on ollut hyötyä. 0-3kk nukkuu kapalossa ja tästä eteenpäin unipussissa. Mielestäni suurin hyöty on että peitto pysyy päällä, eikä uni katkea viluun.
  3. Yöpuku jossa on hihoissa "tumput". Tumppujen käyttö yöllä estää naarmujen tulemista naamaan ja näin heräämistä. Tälläisen yöpuvun kanssa niitä ei välttämättä tarvitse enää erikseen laittaa, tai ainakin ne pysyvät paremmin paikallaan. Yöpuku mieluiten vetoketjulla.
  4. Kuolalaput. Pieni riekale kangasta säästää monen bodyn ja paidan vaihdon pitkin päivää, suojaa niin maitopuklulta kuin kuolalta.
  5. Matkarattaat joihin sopii turvakaukalo. Kätevä yhdistelmä esim. kaupassa tai lyhyillä reissuilla. Tarpeeton etu jos käyttää vähän tai ei lainkaan autoa. Itse olen kokenut käteväksi.
  6. Turvakaukalon telakka. Rahanarvoinen "turhake" joka kannattaa hankkia, vaikka autossa ei olisikaan Isofixiä. Vesisateessa ei ole kiva repiä turvavöitä montaa kertaa. Toinen etu on penkin pysyminen puhtaana, vaikka kaukalon laskisi hetkeksi maahan.
  7. BabyBjörn Miracle -kantoreppu. Helppokäyttöinen ja mukava kantaa. Saa säädettyä helposti erikokoiselle ihmiselle. Muksun saa tähän yksinkin.
  8. Stokke Table Top. Ehdoton jos haluaa säilyttää keittiön pöydän kolhuitta. Etenkin tummaksi värjättyjen pöytien kanssa.
  9. NenäFrida-niistäjä. Kun pikku tuhisijalle tulee nuha, niin tätä tarvitaan.
  10. Vaunut joissa helposti irroitettava koppa. Tällöin vaunuja ei tarvitse säilyttää sisällä. Koppaan voi nukuttaa ennen lenkkiä ja lenkin jälkeen unia on helppo jatkaa tarvittaessa sisällä, lisäksi koppa toimii matkasänkynä.
Listasta puuttuu sellaisia turhakkeita, joita jälkeenpäin miettien, oltaisiin varmaankin ilman pärjätty; lelukaari valoin ja äänin, kävelytuoli, sitteri tärinällä. Onneksi meille ei ole tullut koliikkia, joten sitterin tärinä on ollut todella vähällä käytöllä.

Vanhempien syli on vauvan paras paikka. Lattialle voi laittaa ja vauva kyllä keksii katseltavaa. Omasta mielestä kävelytuoli hidasti esikoisen kävelemään oppimista ja sen kanssa oltiin jumissa missä milloinkin. Käyttöikä muutamia kuukausia. Kuopus ei käyttänyt kävelytuolia ja alkoi itsekseen kävelemään 4kk aikaisemmin kuin esikoinen.

Listan ulkopuolelle jää myös sellaisia joita mietittiin mutta ei hankittu; hoitopöytä, vaipparoskis, hyppykeinu, leikkiaitaus. Hoitopiste meillä on kodinhoitohuoneen pöydällä, näin vesipiste oli myös lähellä vaipanvaihtoa. Roskis tyhjennettään tarvittaessa, joten erillistä hajulukollista ämpäriä ei tarvittu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti